Piirasta tarinan kera
Rakastan tarinoita. Voin ihan oikeastikin käyttää juuri tuota r-kirjaimella alkavaa sanaa. Vaikka tarina olisikin valjastettu kaupalliseen käytäntöön, on tärkeintä että ne elävät. Se joka arvostaa itseään tarinaa, kunnioittaa sitä kyllä ja etsii tiensä alkulähteille. Kuulen mielelläni tarinoita tuotteiden, yritysten, kirkon seinien ja paikkojen nimien takaa. Ala-asteikäisenä Olavinlinnassa vierailtuamme minusta ihanin juttu koko linnassa oli se, että Olavin patsas kuulema heräsi öisin syömään jäätelö linnan pakkasesta. Patsaan kerrottiin jääneen varvasta vaille paadelle seisomaan, siksi että siivoojat ehtivät yllättää hänet ennen kunnollista asentoa. Vaikka tiesin että juttu kerrottiin jokaiselle kiertueella kävijälle, se osui minuun. Vähän niinkuin joulupukin kanssa. En muista oikeastaan koskaan, että olisin uskonut siihen todella, mutta olen aina halunnut. Eli periaatteessa uskon yhä.
Tarinaa on myös ruuassa ja leivonnaisissa. Ellen Svinhuvfudin kakku, Runebergin leivos tai Pavlola on nimetty oikean henkilön mukaan. Tarinan tuotteistamisen vuoksi yhdestä seuraamastani sarjasta on painettu keittiokirja. True bloodin innoittamana se lupaa Bon Tempsin jokaiseen keittiöön. Himoitisin ensi näkemästäni asti Poisnukkuneen pekaanipiirasta. Piiraan takana on yksi sarjan mieleenpainuvimpia kohtauksia ensimmäiseltä tuotantokaudelta. Päähenkilö Sookie raivostuu hänen isoäitinsä poismenoa pahoittelemaan tulleelle rouvaalle tämän koskiessa hänen mumminsa leipomaan piiraaseen. Illalla yksinään Sookie itkee ja vetää koko piiraan menemään haarukallinen kerrallaan. Piiras on ainut mitä konkreettista hänellä on mummistaan jäljellä. Aivan kuin tuo poisnukkunut olisikin vielä paikalla leipomuksineen.
Koko keittokirja oikeastaan on aika hassu. Ainakin osa resepteistä on mielenkiintoisia suomennettuna. ”Ei kiinnosta sun succotash”, ”O-kra-erikoinen”, ”Taas kuoli kana -voileipä” ja ”(Menetin) poikani porsaankyljykset kastikkeessa”. Tuntuu että suurin osa keittokirjojen resepteistä omalla kohdallani jäävät hyllyyn, mutta kirja jää tietynlaiseksi aikuisten kuvakirjaksi. Koitan silti ainakin ”Jumalainen gumbo” ja ”Pinnalliset perunankuoret” sekä kannen ”Tosi yllättävä synttärikakku” herkkuja. Vaniljauute ja maissisiirappi taitaa löytyä varmaan kaikista makeista ohjeista.
Leivoin siis tuota pekaanipiirasta osittain sen vuoksi, että sen inspiraatio tuli tv-sarjasta. Olen ennenkin leiponut elokuvan Sekavia suhteita innoittamana suklaakohokkaita ja Unelmien resepti -leffan mukaan Lonely Chicago -piirasta. Veljeni voisi taas kysyä, että enkö koskaan voi tehdä mitään ”normaalia”. Teenhän minä makaronilaatikkoa ja pullaakin, mutta eikö Yksinäisen Chigacon -piiras kuulosta jännittävävämmältä?
Nyt jäljellä on enää tyhjä piirasvuoka. Kaikki syöjät olivat sitä mieltä, että namnam! Mutta kuvauksellinen tuo piirakka ei kyllä ollut. Johtunee kuvausvälineistä (tai niiden puutteista), valaistuksesta ja tekijän taidoista. Mutta tarinan kera se maistui vielä makoisammalta joka tapauksessa!
Viimeisessä kuvassa vielä salainen keittokirjatoveri josta löytyi lähes vastaava ohje joten taisin vähän yhdistellä näitä reseptejä..
