ReissuKlyyvari

Matkustajan aistinvarainen laadunarviointi toimii toisilla herkemmin, toisilla höllemmin. Siihen vaikuttaa paljon kokemus ja testaus. Silmät tunnistavat hassut katkaisimet ja osaavat etsiä vessanpytyn huuhtelunappia, vaikkei se olekaan omalla paikallaan säiliön päällä. Muisti keskustelee ja antaa hyväksyntäänsä monelle asialle joka on totutusta toisin. Pöytään tuotu serviettiautomaatin paperi tuntuu ennemminkin kreppipaperilta. Päivittäin hupenevien vesipullojen neste alkaa lämmetessään maistua kummalle. Ison kaupungin paahde pakokaasujen keskellä on läkähdyttävää. Jos aistit eivät helise kovaa, kaikki on melko tutun turvallista ja totuttua.

Paitsi hajuaisti. Tuoksut ovat siitä kummallisia, että niitä voi olla hankala muistaa, mutta sitten kun ne tulevat takaisin, ne yllättävät tuttunakin. Miltä hostellit tuoksuvat, kuinka likakaivojen väkivaltaisen nopeat hajuaallot hyökkäävät lämpimässä ja miltä kylmäksi ilmastoitu mereneläväosasto marketissa tuntuu nenässä kun se hieman nyrpistyy ensireaktiona ja sulkee tuoksukanavat. Nenän aisti on ankara ja tyrmäävä.

Toisaalta hajuaisti antautuu nopeasti ja tekee tuttavuutta. Viereisessä pöydässä höyryää juustokuorrutteinen pitsa ja aamupalalla paahtoleipä tuo hetken vienon kuumaa viljaista tuoksua. ”Ihosi tuoksuu auringolle”, sanoo rakkaasi oltuanne päivän ulkona. 

Mutta voimakkaammin silti tuoksuvat matkalaukun rullatut, tungetut ja kolmannentoista kerran viikatut vaatteet. Ne kun ovat omia tuttuja tuotteita joihin aurinkorasva, hiki ja vieraan kaupungin luontaiset tuoksut kiinnittyvät hajuhaitariksi joka saa koko olon tuntumaan nihkeäksi.

Ehkä siksi kotimatkalla tax freestä tarttui mukaan puuvillalta tuoksuva hajuvesi.