Saision väreissä: Keltainen

”Keltainen on pitkästyttävä väri.

Keltainen on loppumatonta aurinkoa, pääsiäistä, iltapäivää ja munankeltuaista, uhkarohkeaa liljaa, joka uskaltautuu kyllä tunkeutumaan lumen läpi mutta väsähtää kuitenkin, ennen kuin kevät on kunnolla alkanutkaan.

Keltaistakin hän näki vain yhden unen, ja sen unen kaltainen oli himmeää, sakraalia, syksyistä sävyltään.”

                                                                                                                                                 Pirkko Saisio, Pienin yhteinen jaettava

Olen eri mieltä Pirkko. Keltainen on ihana väri. Jouluna kotiinpaluun päivänä minua ilahdutti se, että takakontissa mukanani kulki uusi asukas pikku kämppääni. Asun keltaisessa kerroksessa keltaisen keittiön jakkaran kanssa. Saan kököttää niin, että istuessa jalat ovat ylemmällä piennalla ja polvet melkein suussa. Siinä on hyvä pikkuisessa keittiössä syödä munakasta ja viimeisiä geishoja.

Ja koska tämä loputtomalta tuntuva musta talvi on imenyt kaiken mehun ja energian, antaa tulppaaniaika toivoa. Valkoisia, liiloja ja niitä keltaisia. Kuin kevään aurinkoa enteilevä aukeava syli. ”Koita kestää ihan hetken aikaa, kyllä se aurinko sieltä tulee.”

Ja sitruunat. Niitä voisi olla keittiö pullollaan, senkin vuoksi, että aina olisi hyvä syy tehdä sitruunamarenkipiirasta ja lemon curdia.

Vielä kun löytäisi täydellisen kesämekon keltaisena. Ja jotenkin keltainen on kaiken harmauden ja pimeän herttainen kaveri. Näyttävät hyvältä yhdessä. Ja keltainen on se haavekuva kuumasta kesäpäivästä mökillä. Kärpänen surisee pitsisen verhon ja ikkunalasin välissä. Aurinko tulee viistosti ja koko näkökenttä on keltainen. Järvi odottaa ja radiosta soi Stand by me. Twistaan vähän.

ps. Tässä sinulle kolme muuta väriä: sininen, harmaa ja ruskea.