Viitan viemää

Kenellä minkäkinlainen viitta. Batman, Supermies, Harry Potter, Taikaviitta.. Eivätkä vain mielikuvituksen tuottamat hahmot, vaan myös todelliset ihmiset ovat historian sivuilla esiintyneet viittojensa suojissa laukaten kohti tuntematonta.

Tänä päivänä on muodikasta pukeutua viittaan. Ne ovat tyylikkäitä ja cooleja (niin myös Ihmeperheen isä tuumasi viitasta, mutta hän ei sitä saanut vaatekappaleen onnettomuusalttiuden vuoksi..). Vielä 1600-luvulla viitta oli oleellinen vaatekappale joka suojasi paksun materiaalin ja villan rasvan vuoksi myös sateessa.

S(upers)ankarit tarvitsevat viittaa lisätäkseen kykyjään ja rohkeuttaan vaikeiden asioiden äärellä. Frodo ja Sam pelastuivat haltiaviitan alle kiveksi naamioituneina ja Harry Potter tutki Tylypahkaa näkymättömyysviitan suojissa. Viitalla on myös symbolisia viestejä. Punahilkan viattomuus, Darth Vaderin synkkyys ja Superhessun koomisuus.

Meilläkin on kotona makuuhuoneen oveen ripustettuna viittoja (tyttöjen tapaan minulla marjapuuron punainen ja poikien tapaan hänellä sininen). Ne ovat fleeceä, epäseksikkäitä ja rakastettu nukalle. Ehkä joku sanoisi että ne ovat enemmänkin kaapuja, mutta ne kai ovat ainakin melkein synonyymejä. Ja näillä meidän viitoilla on salaisia voimia. Ne tuovat lämpöä ja lohtua jonka lisäksi joskus piilottavat alleen ongelmia (eli reiteni).

Sitten on kirjailijanviittani. Taidan oikeasti vähän uskoa tuon hassuttelulla nimetyn vaaleanpunaisen pitkän neuletakin voimiin. Ei haittaa että se hieman pistelee, sillä mitkä haaveet eivät joskus tavoittelun matkalla hieman aiheuttaisi kutinaa. Laitan vain paksumpaa nahkaa alle (eli trikookerraston). Ovat muuten näköjään sävysävyyn tuo viittakokoelmani alku.

Viittaa pohtiessa tulee väistämättä mieleen, että se voi olla joskus raskaskin. Raskas oli materiaaliltaan tosin myös veljeni vaaleanharmaa päiväpeitto ollemassame lapsia. Pikkuveljeni keksi heittää samettisen päiväpeiton harteilleen ja kävellä liepeet lepattaen kotiamme edestakaisin. Paras hetki oli, kun paksu kangas humahti kääntyessä. Hän julisti olevansa Kalkaros (lausutaan tässä yhteydessä Kal-kaa-ros kumeasti kurkun perällä koristellen) ja humautteli viittaansa. Se viitta taisi antaa arvokkuutta. Ja naurut.