Rakas Digipäiväkirja…

IVF-hoidot alkaa N…Y…T…

Moikka!

Käytiin maanantaina 7.10. polilla, jossa me saatiin kuulla mitä seuraavaksi tapahtuu. Meillä alkaa nyt IVF hoidot ja maanantaina käytiin tekemässä suunnitelmat ja myös vähän kuulemassa mitä ylipäätään on IVF, koska itellä ei ollu mitään ajatusta siitä.

Vaikka edelleen ahdistaa ja pelottaa niin silti on myös tullu semmonen toiveikas ja odottava fiilis tämän asian suhteen. Prosenttiaalisesti meillä nousi mahdollisuudet raskautumiseen vähän ja se on ihana kuulla. Lääkäri siis sano, että 1/3 kerrasta päättyy niin että lapsi saadaan terveenä syliin asti.

Vaikka mikää ei vieläkää oo ollenkaa varmaa, niin itteä helpottaa se tieto että nyt meillä on vähän paremmat mahdollisuudet onnistumiseen! Koska IVF hoidois seurataan niin tarkasti kaikkea mahdollista ja myöskin se että hedelmöitetty munasolu eli alkio istutetaan suoraan kohtuun. Meillä on kotona ollu vähän sellasta että: ”Onnistukohan se nyt?” ”Oliko aika oikee?” ”Oltiinko liian myöhäs?” yms. Joten nyt kun se tehdään sairaalassa valvottuna niin se helpottaa omia hermoja, eihän sekään tosiaan ikinä takaa sitä että raskaus alkaa ja loppuu lapsen syliin saamiseen, mutta ny on vähän paremmat kortit tähän asiaan.

Samaan aikaan ku oma olo on odottavainen ja ehkä jopa vähä innostunu, niin olo on myös pelokas ja kauhuissaan. Mitä jos tääkään ei onnistu? Koska sitä myöntää itelleen sen että nyt pitää lopettaa, antaa olla. Mitä mä sitten teen jos tullaan tähän pisteeseen? Oon niin kovapäinen luonne, että en mä tätä asiaa halua itelleni myöntää ja pakottaa lopettamaan koska se äitiys on itelle semmonen toive ja oikeestaan ainoo haave omassa elämäs. Mitä jos mun pitää yhtäkkiä tehdä päätös, että hoitoja ei jatketa? Mitä mun puoliso siihen sanoo? Ihan yhtälailla tää asia koskee häntä ja ihan yhtä tärkee on hänen mielipiteensä tähän asiaan. Puoliso antaa täyden tukensa siihen mitä täs asias päätetäänkää, mutta pahalta se silti tuntuu. Luovuttaminen, sitä mä en halua tehdä. Mutta kai se on sitten pakko siinä kohtaa jos oma mieli ei vaan enää yksinkertasesti kestä enää.

Ja onhan adoptio aina vaihtoehto. Puoliso ei oikein tiä mitä mieltä hän on semmosesta asiasta, mutta ite oon valmis siihen. Ja ihan varmasti asiasta keskutellaan sit jos semmosen aika tulee olemaan.

Tällä hetkellä mieli on odottavainen ja ehkä vähä malttamaton. Haluais vaan että kuukautiset alkaa jo, että päästään aloittaan hoidot, jotka siis johtaa siihen että multa kerätään ne valmiit munasolut. Ne siis ensiksi kypsytetään munasarjoissa, sitten ne kerätään sieltä pitkällä piikillä ja kuulemma mä saan todella hyvät ja tehokkaat särkylääkkeet :D Sit ne hedelmöitetään puolison siemennesteellä ja sit ne pakastetaan. Sitten kun uus kierto alkaa joskus marraskuussa niin yks istutetaan kohtuun noin 3-6 päivän ikäisenä alkiona ja sit vaan toivotaan parasta. Tää odottaminen on kaikista ärsyttävintä. Kun ite ei voi aikaa alkaa nopeuttaa, vaikka olishan se ihan kivaa.

Mutta tässä oli ny tiivistettynä missä mennään, jänniä aikoja luvassa ja toivotaan että hoitojen jälkeen olis hyviä uutisia itelle!

Kiitos jos jaksoit lukea tänne asti! :)

Ens kertaan! :)

– Jenna