Eka viikko laihdutuslääkettä takana
Paino 94,7
Tapahtumaketju oli seuraava:
Vietin elämäntraumani vuosipäivää, joka on pääsääntöisesti aina ollut herkuttelupäivä. Herkuillahan sitä nimittäin huuhdellaan alan kaikki murheet, vai? Tähän mennessä olin jo jollain tavalla saanut tiputettua painoa ja se jäikin tuonne 96 kg hujakoille roikkumaan. Paitsi traumapäivän herkuttelun jälkeen, jolloin yhden päivän ansiosta se nousi noin 1,5 kiloa. V*tutti. Tuo hetki oli minulle jonkinlainen inspiraatio siihen, että alan kokeilemaan laihdutuslääkkeitä. Järkeilin myös asian näin: koska minulla on todella iso riski sairastua kakkostyypin diabetekseen jo geenieni vuoksi (puhumattakaan painoni), niin aloitan nyt tämän diabeteksen hoidossa käytetyn lääkkeen käytön jo etukäteen. Menin siis Ozempic ostoksille apteekkiin. (Tässä vaiheessa myönnän, että olin jo kerran meinannut apteekissa ostaa Ozempicia, mutta pidin kuitenkin sitten tiskillä suuni kiinni, kun hävetti niin hirveästi. Mikä hävetti: no se, etten pysty tiputtamaan painoani ”luomukeinoin” eli ”syömään vähemmän kuin kulutan”, kuten laihduttamisen asiantuntijat -ne läpipaskojat ja kukkakepit- muistavat somessa aina kommentoida.)
Nyt sitten kuitenkin nöyrryin ja ostin ekan kynän (yksi kiitos tästä kuuluu elämäntapavalmennuksen sairaanhoitajalle, joka totesi, kun kerroin häpeästäni, että et sinä ainoa ole, joka lääkettä käyttää. Lääkkeestä on niin iso kysyntä, että siinä on jopa saantivaikeuksia).Lääke on liuos ja sitä pistetään esimerkiksi vatsanahkaan. Pistäminen oli lopulta suhteellisen helppoa, eikä sitä ainakaan kannata jännittää. Lääkkeeseen liittyy hauska yksityiskohta: siihen kuuluu oma kännykkäsovellus, josta löytyy myös video-ohje pistämiseen. Koska itselläni on jo yksi pistettävä lääke, niin itseni pistäminen ei tuntunut mitenkään kammoksuttavalta.
Vatuloin pitkään ensimmäistä pistoajankohtaa, koska tiesin, että sivuvaikutuksia voi tulla. Lääkkeessä puhutaan mahdollisesta pahoinvoinnista ja ripulista, jotka voi vaivata lääkkeen aloittamisen alussa. No kumpaakaan näistä en kokenut, mutta yksi aika huvittava sivuvaikutus tuli: nimittäin vatsani turposi palloksi, ja tämä tapahtui muutaman minuutin jälkeen, kun lääke oli pistetty. Nyt juuri pistin toisen piikin, ja sama juttu. Eihän tuo nyt mitään haittaa ja kyllä tuo vaiva menee ohi nopeasti. Sen tiedän jo viime kerrasta. Olemme yksilöitä, mitä tulee sivuvaikutuksiin.
No miten sitten lääke vaikutti: olo alkoi tuntua täydeltä. Käytän nyt alhaisinta annosta 0,25 mg ja kuukauden päästä annoskokoa pitäisi sitten nostaa 0,5 mg:aan ja siitä kuukauden päästä vielä enemmän (1,0 mg). Lääke todellakin vähentää ruokahalua ja ruokaa ei vain pysty syömään paljon. Pienempikin annos sapuskaa riittää. En tosiaankaan ole rajoittanut syömistäni vaan syönyt koko ajan sen, mitä jaksan. Jos on joskus tullut nälkä, niin olen jopa ottanut ekstravälipalaa.
Painovähennys viikon Ozempicin kanssa on 1,2 kiloa, joka on todella iso tiputus viikossa (enkä edes odota tällaista painonpudotusvauhtia). Minullahan siis ei ole mitään tarvetta (eikä siinä olisi mitään järkeäkään) tiputtaa hirveitä määriä viikossa, joten tiputus oli todella iso
Eli kommentti lääkkeestä: ehdottomasti jatkoon. Ainoa huono puoli on lääkkeen hinta n. 120 euroa/ kk, eikä Kelakaan lääkettä tule. Lihavien kun pitäisi itse omalla tahdonvoimallaan kiloistaan päästä eroon. Joku siellä Kelassa voisi pikkuhiljaa laskeskella kokonaiskustannuksia- jos investoidaan laihdutuslääkkeen tukemiseen, ennaltaehkäistään lihavuuteen liittyvien tautien kustannuksia.