Eilen mulla alkoi viiden päivän vapaa, jee! Vaikka mulla onkin töissä todella ihana ja huolehtivainen tiimi ympärillä, on silti mukavaa saada pieni breikki töistä. Mä olen tällä hetkellä töissä eräänlaisessa ruokakojussa (koska ravintola ei ole vieläkään auennut koronan takia) joten työ on suht kuluttavaa seisomatyötä. Työpäivän pituus on 8 ja puolituntia ja teen vuorottain 4 päivän ja 6 päivän viikkoja.

Silloin kun kerroin töissä raskaudesta, kävin myös keskustelua ravintolapäällikköni kanssa. Käytiin yleisesti läpi yleisiä riskitekijöitä työpaikalla raskaana olemiseen liittyen ja miten näitä riskejä sitten voitaisiin välttää. Sen myötä en ole saanut nostaa mitään raskasta, en käydä isossa pakkasessa ja mulle on hommattu ruokakojun taakse oma penkki, jos mulle tulee yllättä tarve päästä istumaan alas. Sen lisäksi mulle annetaan extra lepotauko, jonka aikana voin joko istua aiemmin mainitulla penkillä tai sitten ihan käydä taukohuoneessa asti istumassa. Hän toivoi että pitäisin näitä taukoja vaikka en tuntisi tarvetta siihen. No, mikäs siinä 🙂 Sitten puhuttiin siitä, että olipa mulla huoli mikä tahansa, niin aina joillekkin heistä voi siitä puhua. He ovat minun tukenani ja he välittävät minun ja vauvan hyvinvoinnista, varsinkin kun mulla ei ole täällä ketään tuttuja tai perheenjäseniä joiden puoleen voisin kääntyä. Tuli kyllä tosi kiva tunne näistä sanoista. Sitten hän sanoi että loppu raskautta kohden varsinkin he koittavat pitää huolen, etten jäisi yksin missään välissä, jos mulle vaikka tulee yllättäen huono olo tai jotain.. Mutta vaikka musta pidetäänkin näin hyvä huoli töissä, on silti ihanaa pitää vähän lomaa 🙂

Uusia oireita ovat olleet kipu alavatsan seutuvilla ja varsinkin oikealla puolella. Hetken netistä etsimisen jälkeen sain selville, että nämä ohimenevät ja hetkittäiset kivut johtuvat kohdun kasvamisesta. Varsinkin tämä lause tuntui osuvalta ”Keskiraskauden aikoina kohtu kasvaa ja se voi aiheuttaa vihlaisuja vatsan alueella. Vihlaisut johtuvat siitä, että kohtu on lantion seinämissä kiinni kannatinsiteillä ja kun kohtu kasvaa, kannatinsiteet venyvät” sillä juuri tuollaista venyvää tunnetta olen tuntenut viime aikoina + niitä vihlaisuja. Yhtenä aamuna en kerta kaikkiaan sängystä noustuttuani pystynyt seisomaan suorassa. Piti mennä ihan sykkyrään että kipu helpotti, ja siitä sitten ihan pikkuhiljaa sain suoristettuani itseni seisomaan. Onneksi nämä kivut eivät sentään ole jatkuvia.

Seuraavaan ultraan sain kutsun 11.5. Toivottavasti kaikki on hyvin, kiva päästä taas näkemään pikkunen.

Niin tosiaan, keskiviikkona oli neuvolakäynti jonka aikana mm. kuunneltiin vauvan sydämmenlyönnit. Jotenkin jäi vähän puulla päähän lyöty olo siitä käynnistä, kun niin selkeästi paisto läpi että kyseisellä kätilöllä oli hirveä kiire. Aivan kun oltaisiin oltu massatuotettuja kanoja tuotantolinjalla, halki-poikki-pinoon ja eiķun seuraavaa sisään. Ymmärrän toki että hoitohenkilökunta on varmaan varsinkin tällä hetkellä todella kiireisiä, mutta silti vähän jäi harmittamaan.

Käyntihän alkoi jo sillä että hän oli myöhässä, ok ei se vielä mitään. Kätilö toivotti minut tervetulleeksi ja ohjasi minut tuolille. Kumppanilleni ei sanonut mitään. Minun penkki oli hoitajan pöytää vastapuolella ja kumppanini penkki oli huoneen nurkassa 😀 Sitten se kätilö availi jotain tiedostoja koneella ja samaan aikaan kysyi kolme kertaa putkeen mitä mulle kuuluu. Kolmannella kerralla jo mietin että kuunteleekohan tuo edes mitä sille vastaan. Sitten se kysyi onko ollut mitään oireita, eipä oo ollut mitään ihmeempiä ”kiva kiva”. Sitten se taas jotain klikkaili koneella. Kertoi että kohta pitäisi alkaa tuntemaan vauvan liikkeitä mahassa säännöllisesti, ja jos joku päivä tuntuu vähäänkään että vauva liikkuu normaalia vähemmän, pitää soittaa heti heille. Koska jos vauva ei liiku paljoa niin se on kuulemma yleensä merkki siitä ettei vauvalla ole kaikki hyvin. Sitten kysyi muutaman kysymyksen joiden perusteella voisi päätellä miten iso todennäköisyys on että raskauden aikana saattaa tulla kohtukuolema. En kuulunut riskiryhmään. Sen jälkeen sanoi että se taittelee näihin asioihin liittyvää materiaalia mun äitiys muistiinpanojen väliin. ”Tästä sä voit sitten enemmän lukea kotona”.

Sitten kuunneltiin niitä sydämenlyöntejä. Mä en tiedä mistä oon saanut sen päähäni, mutta jotenkin luulin että sitä kuunneltaisiin vähän kauemmin. Oletin että sitä kuunneltaisiin kokonaisen minuutin ajan, mutta mulla se kuunteli arviolta noin 10-15 sekunttia sitten se kadotti sydämmenlyönnit – löysi ne uudestaan ja taas se kuunteli ehkä 8-10 sekunttia ja totesi ”kauniit sydämmenlyönnit, nyt voitkin nousta ylös” ja se oli siinä. En siis tiedä onko se normaalia että se on noin nopea toimenpide.. Myöhemmin kotona luin muistiinpanoista että sydän löi 146 lyöntiä minuutissa.

Sitten hän lähti hakemaan mun verikokeen tuloksia (jotka otettiin ekan ultran yhteydessä) jostain toisesta huoneesta. Takaisin tullessa taitteli ne vaan taas sanaa sanomattakaan mun äitiys muistiinpanojen väliin. ”Ainiin pitää ottaa sulta vielä verenpaineet.” Tuloksesta sano ”kivan normaalit”. Taas naputteli jotain tietokoneella ja merkkasi muistiinpanoihin. Sitten hän kertoi seuraavan neuvolakäynnin päivämäärän ja kellonajan sekä sen, että jossain välissä pitäisi postissa tulla seuraavaan ultraan kutsu. ”Onko sulla mitään kysyttävää?” Tässä vaiheessa oli jo pää niin pyörällä etten osannut sanoa muuta kuin ”Ööh, ei oikein.. en tiedä pitäisikö mun kysyä jotain?” ”Ei se haittaa jos et kysy mitään! Haluaisitko sä nyt  sitten ottaa taas seuraavaa käyntiä varten virtsanäyte pullon?” Ai että haluanko? No enpä varsinaisesti mutta jos se täytyy niin tottakai otan. 😀 Tätä en tietenkään hänelle sanonut,  vaan ”joo toki” ja sitten hän saattoikin meidät ovelle ja toivotti mukavaa päivänjatkoa.

Koko aikana hän ei kumppanilleni sanonut sanaakaan. Vaikka ensimmäisellä kerralla niin kovasti painotettiin että olisi hyvä olla kumppanikin mukana neuvolakäynneillä, kun olisi niin kiva häneenkin tutustua. 😀 Jep jep.

Tähän loppuun nyt vielä sanon että kaikki kunnia kätilöille ja muulle henkilökunnalle. He tekevät todella hienoa työtä jota pidän suuressa arvossa, mutta silti jäi vähän sellainen ”höh” olo tästä käynnistä.