Nyt taitaa olla rv 8 melkein lopuillaan. Hirveenä mitään ihmeempiä oireita ei ole ollut, mutta isoimpana ja yleisimpänä muutoksena olen huomannut väsymyksen. Yössä tulee helposti nukuttua 9-10 tuntia ja silti saattaa päivällä olla jotenkin sellainen vetämätön olo. Ei vaan jaksa tehdä mitään. Voileivän tekeminenkin on tuntunut välillä isolta urakalta. Toisaalta ehkä silläkin voi olla osuutta asiaan, kun sitä käytännössä on lukittuna neljän seinän sisään. Tällä hetkellä kun ei saa mennä edes viereiseen kaupunkiin tai kuntaan, ellei ole jotain erittäin tärkeää syytä. Uutisissa näkee välillä kun jotkut on rikkonut kyseistä sääntöä ja saanut sakot. Sen lisäksi aika moni paikka on kiinni. Liikkumassa ulkona toki saa käydä kerran päivässä, mutta välillä sää on ollut sellainen ettei ole tehnyt mieli. Onneksi väsymys ei kuitenkaan ihan joka päivä ole tällä tasolla.

Rv 5-6 oli rinnat vähän hellänä, mutta ei sen kauempaa. Rv 7 alussa oli vain 2-3 päivää pahoinvointia. Näläntunteen olen myös huomannut yleistyneen. Tuntuu että vähän väliä on nälkä. Silti jotenkin kaiken kaikkiaan on epäuskoinen olo koko raskaudesta. En malta odottaa ensimmäistä ultraa, niin pääsee näkemään, että onko siellä muka oikeasti joku sisällä.

Ollaan viime päivien aikana kerrottu molempien vanhemmille ja minun isovanhemmille raskaudesta. Muille kertomisen kanssa aiotaan vielä jonkin aikaa odottaa 🙂 Tiedän monien odottavan kuukausia ja kuukausia että kertoo raskaudesta edes omille vanhemmille, sillä se on yllättävän yleistä, että raskaus menee kesken ekalla kolmanneksella. Mutta meistä jotenkin tuntui ettei millään viitsisi olla kertomatta. Helppoahan se meille olisi, kun eihän kukaan meidän läheinen minua täällä toisessa maassa näe ollenkaan. Itse kuitenkin ajattelen, että jos tämä raskaus meneekin kesken, niin haluaisin vanhempieni tietävän siitäkin. Kumppanini oli samaa mieltä. Tiedän että äitini varsinkin osaisi jakaa suruni kanssani.

Kaikki tuntuivat olevan erittäin onnellisia uutisista, muutama onnen kyynelkin tuli vuodatettua puolin ja toisin. Kertominen tapahtui siis soittamalla ja hetken höpöttelyn jälkeen vaan kertoa töksäytettiin uutinen. Jännitti aika paljon, mutta loppujen lopuksi kertomisesta jäi tosi hyvä mieli. Nyt vaan yhdessä pidetään peukkuja että kaikki menee parhain päin. Täytyy muistaa pitää mahdollisimman hyvää huolta itsestään, niin henkisesti kuin fyysisestikin 🙂