Rv 32+4 rehellinen päivitys olotilasta
Mulla oli neljä päivää sitten taas neuvola-aika. Verenpaine mitattiin, kohdun koko tarkistettiin, virtsanäyte testattiin ja vauvan sydänäänet kuunneltiin. Kaikki oli taas hyvin, mutta mulla oli edellisen käynnin verikokeesta selvinnyt, että rautatasot oli aavistuksen verran liian alhaiset. Oon joutunut keskittymään syömään enemmän rautapitoista ruokaa ja sen lisäksi syön rautatabletteja.
Olo on alkanut olemaan aika tukala. Oon koittanut pysyä positiivisena ja tehdä asioita oman voinnin ja jaksamisen mukaan, mutta tässä on pieni kooste siitä minkälaisia olotiloja on joko joskus tai koko ajan. Jalkapöydissä tuntuu siltä kuin joku seisoisi niiden päällä. Nilkat turposi aika monesti helteiden aikana. Alavatsassa, alapäässä ja häpyluun seudulla tuntuu painetta, joskus vihlontaa. Vauvan liikkeet on alkanut tuntumaan enemmän inhottavilta ja jopa kivuliailta. Harjoitussupistuksiakin tulee monta kertaa viikossa. Joka aamu sattuu nousta ylös sängystä, on vaan niin hellänä paikat. Yhtenä aamuna itkin, kun en vaan olisi jaksanut mennä töihin. Onneksi mulla on maailman paras kumppani joka on tässä kaikessa tukena. Hän lohdutti mua ja laittoi mun työpäivän aikana kodin sellaiseen kuntoon, ettei mun seuraavana päivänä (vapaapäivä) tarvinnut tehdä yhtään mitään eikä mennä minnekään, jotta sain vaan keskittyä pelkästään lepäämiseen. Vaatteiden päälle pukeminen (varsinkin sukkien) on aika työlästä, mutta toistaiseksi olen selvinnyt siitä ilman apua 😀 Välillä on oikeastaan aika hyviäkin päiviä, mutta yhä useammin tuntuu olevan päiviä kun voimat menee vähiin. Onneksi kohta alkaa äitiysloma! Oon jollain ihmeen kaupalla kuitenkin onnistunut nukkumaan yöt tosi hyvin, väsymys ei siis ole henkistä vaan lähinnä fyysistä. Kai se keho ei vaan ole tottunut kantamaan tällaista taakkaa.
En voi uskoa että laskettuaikaan on enää alle 8 viikkoa. Jotenkin vaikka tiedän että meille tulee vauva, en silti ole vielä täysin rekisteröitynyt sitä aivoihini. Kaikki vauvan tarvikkeet on hommattu, tunnen sen liikkeet, ollaan nähty se ultrassa ja kuulen sen sydämmenlyönnit joka neuvolakäynnillä, mutta silti. En vaan jotenkin tajua sitä. Ihan omituista. Onkohan muilla äideillä ollut tällaista tilannetta 😀 Jotkut kyselee että jännittääkö tai pelottaako yhtään, mutta en oikein osaa jännittää tai pelätä mitään mitä en oikein osaa käsittää. Ehkä se jossakin välissä sitten iskeytyy tajuntaan, viimeistään sitten synnytyksen jälkeen.