Rv 40+5

Kylläpäs väsyttää. Heräsin viime yönä 1:30 ja sen jälkeen en enää sitten saanutkaan enää unen päästä kiinni. Hirveä vessahätä ja sen jälkeen alkoivat epäsäännölliset supistukset ja se sellainen jomotus niinkuin olisi suht kivuliaat kuukautiset ( tätä samaa ”menkkakipua” mulla oli eilenkin, mutta se hellitti joskus kuuden maissa iltasella). Kävin pitkin yötä vessassa ja limatulppaa on tullut aika runsaasti ulos sellaisena repaleisena limana. Yhdessä välissä aikataulutin supistuksia ja niitä tuli keskimäärin 8 minuutin välein, eli varmaankin voidaan puhua latenssivaiheesta. Klo 5:15 luovutin ja nousin ylös sängystä, kohtahan me muutenkin nousisimme ylös tekemään aamupalaa. Klo 7 jälkeen kun kumppanini oli jo lähtenyt töihin, päätin koittaa yrittää vielä nukkua. Jonkin verran sainkin nukuttua, mutta sillon tällöin heräsin aina supistuksiin. Osa supistuksista on vähän vaikeampia, mutta osa on jo aikas epämiellyttävän kipeitä. En osaa arvioida ovatko ne sitten jo verrattavissa niihin ”oikeisiin” avaaviin supistuksiin vai onko tämä vasta lämmittelyä. Erotan supistuksen eri vaiheet jo, alkaa jomotuksen omaisena paineena joka vain nousee ja nousee ja leviää eri paikkoihin ja sitten sieltä tulee se kipein piikki joka saa irvistämään ja ähisemään – ja sitten se pikkuhiljaa laskee ja poistuu. Olen koittanut muistaa keskittyä hengitelemään oikein ja pysyä mahdollisimman rentona, mutta ton piikin kohdalla mulla tahtoo vähän mennä se hengittelytahti sekasin. Helpoiten kestän supistelut seisaallaan, makuullaan ne sattuu eniten. Kohta lasken itselleni kuuman kylvyn. 🙂

Perhe Raskaus ja synnytys