Kiinnostusta vaiko unelmaa?
Pohdin usein asioita, joista nautin. Mietin, ovatko ne unelmiani, vai vain asioita, jotka tuovat minulle onnellisuutta. Olen usein hämmentynyt tästä kysymyksestä, koska en tiedä siihen vastausta. Kuinka paljon täytyy pitää jostain unelmoidakseen siitä? Ja kuinka paljon sitä unelmaa pitää rakastaa, toteuttaakseen sen?
Liitän sanan unelma pääasiallisesti ammattiin, vaikka totta kai ihminen voi unelmoida vaikka mistä. Kaikilta meiltä on varmasti kysytty lapsena, mikä on sinun tulevaisuuden unelma-ammatti. Sitten siihen kysymykseen on vastattu aina eri tavoin, riippuen missä ikävaiheessa lapsi on. Työnteko ja ihmisen ammatti hallitsee elämää kokonaisvaltaisesti, koska se tuo siihen keinot. Kuten eräs rakas ihmiseni aina sanoo, kaikki maksaa. Jokaisen on tehtävä jotain ansaitakseen leipänsä ja ihanne olisi rakastaa sitä asiaa millä sen ansaitsee. Realiteetti on usein karumpi, mutta jos ihminen tavoittelee unelma-ammattiaan, saattaa hänellä olla suurempi mahdollisuus saavuttaa tämä täydellinen kombinaatio.
Jokaisen unelman eteen täytyy tehdä töitä, se on selvää. Mutta voimme varmasti olla samaa mieltä myös siitä, että jokin unelma on vain vaikeampi saavuttaa. Esimerkiksi poliisiksi on helpompi päästä kuin YK:n suurlähettilääksi. Minua ei ole siunattu unelma-ammatilla, jota olisin hautonut lapsuudesta saakka. En oikein muista mitään tiettyä työtä, jota olisin toistellut vastauksena ammattikysymyksiin. Kuitenkin vanhempana asiaa on luonnollisesti miettinyt vakavammin. Olen päätynyt pitämään maailman historiasta ja sen kulttuurien eri piirteistä, myös eri ihmisten arki ja heidän tarinat kiehtovat minua. Nautin myös kirjoittamisesta, niin tarinoiden sekä tällaisten tekstien tuottamisesta, mitä nyt tähän kirjoita. Olen pohtinut, liittyykö kirjoittamisen intoni siihen haluun luoda ja tuottaa jotain konkreettista tähän maailmaan. Huomaan tuntevani vetoa ihmisiin, jotka saavat jotain aikaan. Kirjoittavat he sitten kirjoja, luovat elokuvia, järjestävät tapahtumia tai pelastavat ihmisiä, he saavat aikaan muutoksen maailmassa.
Mielenkiinnon kohteeni eivät johda mihinkään helposti saavutettavaan ammattiin. Ainoastaan opettajan työ voisi olla perinteinen ammatti, jossa näitä kiinnostuksia voisi hyödyntää. Ammatit kuten historian tutkija tai kirjailija, tuntuvat minusta kaukaiselta. Tämän vuoksi mieleni kiemurtelee ajatuksen ympärillä, ovatko nämä vain kiinnostuksen kohteita eivätkä unelmia?
En koe palavaa tarvetta lähteä ajamaan takaa esimerkiksi historian tutkijan ammattia. Mietin heti sitä työmäärää, jota sen saavuttaminen vaatii. Mietin kuinka harvassa nämä työpaikat ovat ja kuinka epävakaita. Pidän ammattia erittäin epätodennäköisenä itselleni, vaikkakin salaa haaveilen minkälaista se olisi. Tähän voisin esittää itselleni kysymyksen, eikö tämä ole unelmasi vai oletko vain pelkuri?
Koska pitämäni asiat eivät ole johtamassa lähitulevaisuudessa ammattiin, haluan pohtia keinoja tuoda ne pysyväksi osaksi elämääni. On tärkeää miettiä, kuinka toteuttaa niitä vapaa-ajalla ja tehdä niistä harrastuksia. Pitämistäsi asioista ei ole pakko kyhätä kokoon ammattia, vaan käyttää niitä työn oheisena voimavarana. Totuus luultavasti on, että intohimosi niihin kestää kauemmin, kun teet niitä omasta vapaasta mielenkiinnostasi.