Kun palaset loksahtavat paikoilleen
Tavattiin vuosi ja 8 kuukautta sitten. Tässä ajassa olemme ehtineet muuttaa 2 kertaa, ostaa omakotitalon, hankkia uuden auton, remontoida periaatteessa koko talomme lattiasta kattoon. Maaliskuussa menimme kihloihin ja kolme viikkoa sitten sanoimme tahdon. Olemme kokeneet ylä sekä alamäkiä, mutta en vaihtaisi päivääkään pois. (Okej, ehkä sen päivän kun häämekkoni oli tulessa)
Meillä ei ole kiire, ei olla stressattu, kaikki on vaan mennyt niin nopeasti. Silloin kun osuu oikeaan, ei tarvitse paljon aikaa tai liikaa miettimistä ja suunnittelua, kaikki palaset vain loksahtavat paikoilleen. En ole koskaan elämäni aikana ollut näin tasapainossa taikka onnellinen. ♥ Periaatteessa meillä on kaikki valmiina perheenlisäystä varten (sitten kun on sen aika), ja aika pitkälti ollaan menty ”vanhan kaavan mukaan”. Tässä odottelenkin jo että volvon headoffice soittaisi ja haluaisi parkkeerata volvo V70 meidän pihallemme 😀 perinteisempää perheautoa ei varmaan ole olemassakaan.
Pointtini tässä on lähinnäkin se, että kukaan ei voi sanoa miten teidän pitäisi elää. Ei ole olemassa mitään aika limittiä tai tiettyä järjestystä. Kyllä kukin tietää itse parhaiten mitä pitäisi tehdä tai mihin on itse valmis. Älkää koskaan tuomitko toisten parisuhdetta koske te ette ole siinä joka päivä kattomassa miten asiat oikeasti ovat! ♥