Aiheesta toiseen

Ajattelin aloittaa ihan näin omalla tyylilläni.. Keskittymiskyvyn puutteen vuoksi hypin asiasta toiseen jatkuvasti. Noin kolmasosa ihmisistä putoaa yleensä kärryiltä jossain kohtaa, ja heistä noin kolmasosa ei koskaan myönnä pudonneensa kärryiltä paitsi pakon edessä, toinen kolmasosa tarttuu pitkän ajatusketjuni ja jatkuvan läpättämiseni jälkeen johonkin aiheeseen  jonka jo itseasiassa ehdin unohtaa, se viimeinen kolmasosa kehoittaa aina tarpeen tullen minua pysymään aiheessa. Siltikin, yllättävän moni kykenee seuraamaan puhettani… Mutta tuntuu että yksi kolmasosa kaikista ihmisistä ei edes kuuntele kunnolla mitä minä sanon, ajan kanssa he luovuttavat, sanovat ”yhym”. Samaa keinoa käytän minäkin 3- ja 4-vuotiaisiin lapsiini kun he kävelevät perässä tuntikaupalla ja selittävät mitä omituisempia juttuja. Joskus jään kiinni… ”Äiti! Saisinko vastausvuoron?” kysyy neljävuotias, tarkoittaen puheenvuoroa, mutta termit eivät nyt ole niin justiinsa. Ei ne minullakaan mene aina oikeisiin paikkoihin… Josta ajatusketjun tuloksena sekuntin sadasosassa tuli mieleen tumput ja tossut, ”Laita nyt ne tumput jalkaan!”, jonka jälkeen lapsen kasvoille ilmestyy hämmentynyt ilme jota seuraa vilpittömän huvittunut kikatus. ”Äiti sä sanoit väärin”.

Miehelleni ajatusketjut ja puolittaiset sanat ja lauseet ovat jo hyvin tuttuja. Hän ehkä ymmärtää jo pelkästä eleestä mistä puhun vaikka en ehtisi löytää sanoja.. Kaupassa, ”Otatko sitten…?”, ”Joo”, ”Muista hei..”, ”Muistin jo..”… jne. Joskus homma ei kyllä mene ihan kuten elokuvissa.. Eräänä iltana pyysin tuomaan jonkun ihanan leivoksen, hän toi kääretorttua. Voi mikä tuska…

Joka kerta kun olen kolmen lapseni kanssa liikenteessä, auton käynnistettyäni teen vielä tuplatarkistuksen että kaikki ovat kyydissä. Isommilta kysyn että onko turvavyöt ja pienimmän turvakaukalon näen päätäni kääntäen . Eikä kukaan heistä osaa epäillä että äiti vaan tarkistaa että eihän kukaan unohtunut. Yhden kerran unohdin keskimmäisen kirpputorille. Tosin silloin luulin että hän lähti etukäteen isänsä kanssa autolle vaikka olikin jäänyt hyllyjen väliin tutkimaan jotain lelua. Autolle mennessäni mies vaan kysyi että jätinkö lapseni kenties liikkeeseen. Hain tytön, joka ei kyllä ollut edes huomannut että olimme lähteneet.

Olen joskus ollut liikkeellä myös ilman lapsia, olo tuntuu hyvin epänormaalilta kun huomaan viihdyttäväni tyhjiä ostoskärryjä, heijaten tai peräti laulaen niille. Tai kun paloauton, lentokoneen tai minkä tahansa kohdalla meinaan huudahtaa ”Kattokaa paloauto/lentokone/whatever!”.

Siinähän tämä tällä kertaa. Lähden päristämään kilpaa sylkeä vauvani kanssa, se on yksi hänen lempihuveistaan naaman tyynyyn hakkaamisen lisäksi.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *