millaisista miehistä naiset tykkää
Seurasin taannoin Jodelissa ketjua jossa sinkkunaisilta kysyttiin mikä kiehtoo miehessä. Ensimmäinen vastaus oli luonnollisesti 20 cm kyrpä, joka nauratti ja sai aika monta hyväksyvää upvotea. Tottahan toki tuo on aivan hurmaava mielikuva ja ainakin omissa päiväunissani ahkerasti vieraillut kriteeri. Mutta koko totuudeksi tuosta ei ole. Itse asiassa, voisin vaikka vannoa että sentit ovat naisilta sen verran hakusessa, että jos joku penisgallup tehtäisiin niin suurin osa saattaisi väittää omalta partnerilta löytyvän lahkeesta jotain 15-20 cm väliltä vaikka totuus olisi lähellä 13,1 cm keskiarvoa. Koska ketään ei oikeasti kiinnosta.
Itse en ole koskaan yhtään penistä elämässäni mitannut ja olen pysynyt tasapainoisena naisena elämäni läpi. Olen myös ollut toivottoman ihastunut ihmiseen jonka jatkeena on keskivertoa pienempi penis sekä ihmiseen jonka penis tuntui aivan liian suurelta. Molemmissa kykenimme hyvin tasapainoiseen kanssakäymiseen sekä makuuhuoneessa että sen ulkopuolella.
Sen sijaan Jodel-otanta ja elämäni naispiirin otanta on preferenssikirjavuudessaan kamalan yksipuolinen. Yksittäisiä ulkonäkökriteereitä löytyy mielin määrin ihmisestä riippuen. Toinen tykkää nuoresta ja toinen vanhasta, toinen haluaa laihan ja pitkäraajaisen, kun taas toisen unelmissa on lyhyt ja leveä, tai mitä tahansa sieltä välistä. Kyllä te tiedätte.
Nämä kolme kriteeriä kuitenkin toistuvat aina:
1. Itsevarmuus
Harva haluaa vierelleen säikyn toverin, joka löytää vaaran tuntua kaikkialta. Lähtökohtaisesti tuntuu, että nainen haluaa ihmisen olevan perusvarma tapaus. Osaa käydä itse asioilla, soittaa sähköyhtiöön ja mennä ulkomailla apteekkiin kun tyttöystävä on paikallisen vatsataudin kourissa. Harmittavan usein itsevarmuus ja pituus tuntuvat menevän miehillä sekaisin, sillä oletetaan että olemalla pelkästään fyysisesti korkea voidaan houkuttaa elämäänsä tyttöystävä. Monet lyhyet miehet ovat niin sinut itsensä kanssa, että ansaitsisivat itsestään huokuvan varmuuden takia niin sanotusti kahlata pillumehussa. Luultavasti kahlaavatkin.
2. Intohimo
Tämä saattaa joskus mennä sekaisin sen kanssa että pitäisi ehtiä ja tehdä kaikkea mahdollista. On aivan eri asia riippuliitää, kiipeillä, matkustaa maailman ympäri, ratsastaa alligaattorilla ja painia karhujen kanssa kuin olla todella kiinnostunut ihan vaan yhdestä tai kahdesta asiasta. Todella moni poikaystävää etsivä nainen esimerkiksi swaippaa Tinderissä miehen vasemmalle koska kokee että toinen suorittaa aivan helvetisti elämää eteenpäin ja etsii jatkuvasti uutta huumaa. Toki on hienoa olla aktiivinen, mutta syvällä sisimmässämme olemme kaikki aivan pohjattoman tylsiä tapauksia, emmekä ehkä kaipaa ainaista muistutusta siitä että olisi hetkiä tartuttavana, vuoria valloitettavana ja laskuvarjohyppyjä hypättävänä.
Itse ihastun monesti miehessä kykyyn keskittyä johonkin pieneen asiaan uskomattomalla intohimolla. Oma keskittymiskykyni on parhaimmillaan 10-vuotiaan luokkaa, joten vastakohtien viehättäessä en tiedä mitään seksikkäämpää kuin piirtopöydän, puutyön, pienoismallien tai tilastolaskennan ylle kyyristynyt kyttyräselkäinen mies joka haroo välillä hiuksiaan. Likaisimmissa haaveissani keskeytän tuon pikkutarkan toiminnan liihottamalla paikalle paljastavassa asussa. On sanomattakin selvää että tämän hiljaisen puurtajan jakamaton huomio keskittyy sen jälkeen vain minuun. Mutta that’s just me. Joku haluaa intohimoisen alligaattoripainijan ja sekin on ihan ok. Ilmeisesti poikaystävämarkkinoilla kovaa valuuttaa on ihminen, jolla on yksinkertaisesti aikaa olla myös poikaystävä, mutta ajankäyttöpiirakasta löytyy muitakin osioita.
3. Huumorintaju
Uskoisin että tällä tarkoitetaan myös jollain tapaa älyä. Toki hikisillä kämmenillä päräytetty pieruääni oikeassa paikassa oikeaan aikaan on aina klassikko, mutta usein huumori liitetään älykkyyteen, tilannetajuun ja jopa yleissivistykseen. Huumorintajuinen ihminen on usein myös itseironinen ja keskustelukykyinen. En usko että ihan kukaan haluaa itselleen hovinarria viihdyttäjäksi, useimmat tuntemani naiset haluavat jakaa huumorintajun, eli haluavat naurattaa ja tulla nauratetuiksi. Uskon myös itse tuhatprosenttisesti siihen että täydessä naurussa ihmisen silmät ovat suurimmaksi osaksi kiinni, joten ulkonäöllä ei siinä vaiheessa ole paskan vertaa merkitystä.
Muita mainittuja jotka eivät valitettavasti mahtuneet listalle:
Ystävällisyys, empaattisuus, kunnianhimo (huom ei ole pakko olla menestyspröystäilijä, kunhan on tavoitteita), rentous, rauhallisuus ja oma auto. Niin se vaan on, että yksikään näistä ei ole ulkonäkökriteeri. Autoasiasta saa olla montaa mieltä.