miten pääsee halailemaan
Kauhea kosketuskrapula. Ahnehdin yhdelle viikonlopulle niin paljon ihmiskontaktia, että hanat kuivahtivat melkein viikoksi täysin. Ei tehnyt mieli olla oikein mitään kenellekään hetkeen.
Tapasin kuitenkin uudestaan sunnuntaimiehen, jonka kanssa kahvittelin tovi sitten. Aikataulut meinasivat mennä aika paljon ristiin, minua ei huvittanut ja peruin näkemisiä. Toisen into kasvoi mitä enemmän peruin ja jossain vaiheessa en enää osannut keksiä tekosyitä. Mies tuli kylään. Parkkeerasin tuttuun paikkaan sohvan kauimmaisessa nurkassa ja jutustelin hieman poissaolevana hyvän tovin.
Sunnuntaimies on maailman kultaisin. Hän tuli kantaen pieniä lahjoja ja oli selkeästi odottanut tapaamista. Hän ei ollut enää niin hermostunut, mutta nykivä käytös on ehdottomasti ominaisuus eikä bugi. Silti, hän on niin kiltti, herttainen ja suloinen. Hän yritti vaivihkaa nostaa omia hyviä puoliaan esille, mainostaa kevyesti että tällainen paketti tässä olisi. Laitoin meille kahvia ja hän keksi asiaa keittiöön voidakseen hipaista minua hellästi selästä. Olisi varmasti halunnut koskea enemmänkin, mutta tyytyi pieneen pyyhkäisyyn. Tuntui pahalta, koska ajattelin suurimman osan ajasta sitä, etten taaskaan ehtinyt kauppaan.
Tässä taisi olla kyseessä se niin kutsuttu kemian puute, mutta jos tuo hipaisu olisi tapahtunut pari viikkoa sitten se olisi voinut viedä miehen hyvin erilaiselle ajelulle. Juuri tuollaisia pieniä läheisyyden osoituksia sitä kaipaa arkeen. Kuinka itsestäänselvyytenä sitä pitikään käteen hakeutuvaa kättä iltakävelyllä, aamupalalla takaapäin ilmestyviä halaavia käsivarsia, tiistai-iltaisin pieniä suukkoja otsalle painavaa suuta ja hiuksia korvan taakse sipaisevaa sormea. Niin monta erilaista keinoa koskettaa kuuluu parisuhteeseen, kunnes yhtäkkiä ne kaikki arjen täyttämät sekunnit katoavat ja jäljelle jää nainen joka tekee tyynyistä torson sänkyyn ja makaa käden päällä että se puutuisi ja tuntuisi toisen kosketukselta.
Yhden viikonlopun kiehnäämisellä saa kosketusakkuja ladattua ja niillä huristaa elämässä eteenpäin noin viikon verran ilman tyynyjen halailua tai muuta keinotekoista. Nyt alkaa varasto kumista tyhjyyttään. Huomaan hakeutuvani takaisin tyynylle. Painan pääni tiukasti jättityynyyn ja kuvittelen sen olevan rintakehä. Mielessäni kuulen kuinka sydän lyö ja piirrän sormellani kuvioita kuvitteelliseen rintaan.
Toisen kehon tutkailu on rakkain harrastukseni ja voisin uppoutua siihen päiviksi kerrallaan.
Raukeimpina sunnuntaina kaivautuisin kainaloon ja hengittäisin tuoksua jossa viipyy uni ja josta eilinen deodorantti on jo haihtunut.
Kuljettaisin sormiani jokaiselle luomelle ja pistäisin ne muistiin.
Etsisin pienimmätkin arvet ja vaatisin kuulla niiden omat tarinat.
Opettelisin mistä kohtaa kasvaa itsepäinen ihokarva, joka uhmaa muotoa.
Laittaisin jääkylmät varpaani uudestaan ja uudestaan toisen sisäreisille ja nauraisin joka kerta yhtä riemukkaasti reaktiolle.
Puhaltaisin niskaan ja haistelisin eilispäivänä pestyjä hiuksia.
Etsisin solisluun kuopan sekä hauiksen ja olkapään liittymäkohdan ja mittailisin niiden väliin jäävää linnuntietä.
Opettelisin yläselän notkot ja kohoumat ja kuljettaisin kämmenselkääni hellästi pitkin niitä.
Ja koko ajan katselisin toisen kasvoja. Sitä pientä hymyn ja unen välimaastoa joka kertoo että tässä on aivan hyvä.
Seksikaverista on kuulunut viesti siellä ja toinen täällä. Pelkäsin että en osaa tätä satunnaista yhteydenpitoa, mutta osaankin. Tosin, jos saisin päättää olisin voinut nähdä häntä jo nopeamminkin. Sunnuntaimiehelle kerroin ihan varmuudeksi että en halua olla tyttöystävä. Hän sanoi että otetaan rauhassa ja katsellaan. Sovimme että se käy, mutta jatkoimme hiljaa omilla tahoillamme sen jälkeen. Tuntuisi ehkä väärältä jatkaa tapailua, mutta päätin jättää takaportin auki.
En halua poikaystävää, mutta haluan miehen jolta saan seksiä ja miehen jolta saan läheisyyttä. Seksikaverilta saan selkeästi molempia jos aikataulut natsaa, mutta välillä kiinnostaisi vain pelkkä läheisyys.