mistä tietää että on ihastunut
Yhtäkkiä sitä haluaa vaan jakaa kaiken toisen kanssa. Tyhmät asiat varsinkin: “Ulkona tuoksui joku kouluruoka lapsuudesta ja raitiovaunussa sekakäyttäjä sylki ihmisten päälle.” ”Onko outoa sun mielestä, että edelleen on olemassa ihmisiä jotka eivät tajua, että hissiä pyydettäessä painetaan sitä suuntanuolta mihin on menossa?”
Töistä ei tule mitään ja kotona tuijottelee vain itseään peilistä, ikään kuin hakien kehosta irtautumista, jotta näkisi paremmin mitä se toinen minussa näkee. Ja samalla huomaa että omat piirteet ovat ihan kauniit, kyllä minuun voi ihastua. Se on jotenkin harras kokonaisuus epävarmuutta ja itsevarmuutta. Pelokkuutta siitä että kohta tämä loppuu ja luottavaisuutta siihen että tämä ei lopu ikinä.
Sunnuntain treffit eivät poikineet mitään edellämainituista fiiliksistä. Olin ihan hieman pettynyt toisen ulkonäköön, mutta enemmän olin pettynyt toisen rauhattomuuteen. Eleet olivat nykiviä, hektisiä jopa. Vaikka listalla olisi kuinka paljon kriteerejä siitä millainen se unelmatyyppi olisi, niin aika pitkälle riitää kyllä vaan se että on sinut itsensä kanssa. Pidän rauhallisista ja itsevarmoista ihmisistä, kimpoilu saa pinnan kireälle. Kahvila oli muuten juuri niin paska treffipaikka kuin ajattelinkin, ei enää ikinä. Oli kuitenkin kokonaisuudessaan mukavaa, nauroin ja taisin jopa viihtyä. Siinä suoraan toisen kasvoja tuijotellessa huomasin että hän oli todella komea silloin kun hän vahingossa pörrötti hiuksensa vähän sekaisin ja unohti jännittää. Huomasin myös aika nopeasti että oli suotavaa olla ihan oma itseni, ei tarvinnut esittää modernia neitoa pulassa.
Oli pakko jälleen huomata, että ei sieltä Tinderistä oikein löydy ihmisiä joilla on paketti kasassa. Tai itse en ainakaan osu heidän kiinnostuksenkohteisiinsa. Paperilla hyvä voikin olla hieman hukassa, etsimässä sitä millaiseksi haluaa vielä kasvaa. Sekin on ihan fine, mutta joku suunta olisi hyvä jo olla.
Se on vain selkiytynyt tässä ihmisiä tavatessa, että perinteiseen parisuhteeseen minusta ei ole. Tasavertainen kumppani, jolla on täysin oma elämä voisi olla tulevaisuuden haave. Ei minun tarvitse kaikkea jakaa jonkun kanssa, mutta osaan haluaisin tiimikaverin.
Eniten ikävöin sitä, että toisen kanssa kehittyy oma kieli. Kokonaan oma tapa viestiä, joka rakentui yhdessä koettujen asioiden päälle.
Kielioppi muodostui laiskoina sunnuntaina sängyssä makoillen ja pölyn laskeutumista tuijotellen.
Sanasto hioutui yhteisillä reissuilla, joista tarttui mukaan ne kokemukset jotka vain kaksi ihmistä osasivat pukea tarinoiksi.
Äänenpainot opittiin sohvalla sairastaen ja toiselta apua pyytäen.
Poikkeukset sääntöihin tulivat Whatsapp-viestien tyhmistä autocorrecteista ja päättömistä typoista jotka kuin huomaamatta vakiintuivat arkikäyttöön.
Sitä on vähän ikävä että kukaan ei enää tule puhumaan sitä kieltä.
Sunnuntain mies halusi toisille treffeille. Lupasin lähteä. Haluan katsoa että näkisinkö enemmän sitä komeaa pörrötukkaa ja vähemmän sitä hermostunutta nykijää.