miten tämä alkoi
On kulunut kaksi kuukautta siitä kun harrastin viimeksi seksiä toisen ihmisen kanssa. Se ei tunnu paljolta. Valitin asiasta illanvietossa kahdelle ystävälleni. Kitisin kuinka kurjaa on ollut olla reilu vuosi ilman sutinoita. Toinen oli ollut sinkkuna kuusi vuotta ja toinen ei ollut ikinä seurustellut. Tunsin itseni todella hölmöksi.
Lähdin itse parisuhteesta viime vuonna. Se oli aivan hyvä parisuhde, mitä nyt itseäni ahdisti ja salaa ajattelin saavani paremman. Toinen ei ollut “yhtä menestynyt” kuin minä, eikä ihan “yhtä hyvä sanailemaan” kuin minä. Kaipasin sitä teinistä saakka unelmana näyttäytynyttä sielujen sympatiaa, nokkelaa nokittelua ja yhteistä musiikkimakua. Aivan saatanan noloja syitä erota, mutta itselle niissä tuntui olevan järkeä.
Jatkoimme yhteydenpitoa. Yhteydenpito lipsahti yhtenä darra-aamuna seksin puolelle. Viikonloppusekstailua jatkui säännöllisesti noin vuoden. Sitten yhtenä päivänä tuli pientä riitaa jostain ja ärsyynnyin. Ärsytti se että jouduin riitelemään ihmisen kanssa josta olin jo eronnut. Ghostasin ihmisen joka oli ollut läheisin ystäväni kuusi vuotta. Ghostasin sen. En vastannut sen viesteihin. En selittänyt, en puhunut enkä pyytänyt anteeksi. Tuntuu edelleen aivan paskakasalta ja hävettää. Mutta en halua pyytää anteeksi, koska pelkään että en pysty irtautumaan toisen tuttuudesta. Tuttu hengitys, tuttu kainalon tuoksu ja tutut yhteiset vitsit houkuttelevat aivan liikaa silloin kun kroppa huutaa kosketuksen puutetta. Tuntuu ettei se ole reilua kummallekaan, koska en pysty sitoutumaan siihen enää uudestaan.
Sen jälkeen kun jätin vastaamatta viesteihin asunnossani on tuullut välillä kevyt mania, välillä taas lohduton itku. Ensimmäiset viikot halusin seksiä. Kaipasin seksiä niin paljon että suutuin. Olen aina tykännyt koskea itseäni ja koen että se on pahimmillaankin parasta viihdettä. Nyt olin kuitenkin niin ihmisenkipeä että turhauma esti innostumisen. Halusin tuntea itseni seksikkääksi, halusin näyttää kaikki ne temput joita en ollut tutussa ja turvallisessa parisuhteessa tehnyt enää pitkään aikaan. Sisällä paloi ihan saatanan vimmainen liekki eikä ketään kiinnostanut.
Yritin olla Tinderissä. Ajattelin että se voisi olla hauskaa koska en oikeasti halua poikaystävää, vaan pelkkää seksiä. Kävin vähän treffeillä. Olin nirso treffikumppanieni suhteen joten ihastuin jokaiseen ekoilla treffeillä. Näin jokaisen kanssa pienen mahdollisuuden hetken tapailuun. En muistanut syödä, kihisin vaan innosta ja swaippailin etusormi krampaten uusia mahdollisuuksia oikealle.
En osannut kuitenkaan vaatia pelkkää seksiä, joten jouduin museokäyntien ja vaivaannuttavien jäähyväishalauksien loputtomaan limboon. Kävin monilla kakkostreffeillä joiden jälkeen kanssani ei ollut kipinää yhtään kenelläkään. Teki mieli huutaa että miten niin, perkele? Ihan täysillä kipunoin tässä, mikset huomaa? Välillä tuntuu että taisin huutaakin, ihan yhtä hyvä karkote tuntuu olevan myös liiallinen kipunointi.
Olen varmaankin myös Helsingin ainoa nainen, joka onnistui tyrimään fuckbuddy -kuvion johon molemmat osapuolet olisivat olleet valmiita. Vein kundin kaksille treffeille. Olen ollut riettaamilla ripari-iltamillakin kuin nämä treffit, vaikka lähtökohta oli alusta saakka molemmilla saada seksiä. Oli tarkoitus myös pitää ns. panotreffit, mutta mies sairastui flunssaan. Nuha lähtee kuulemma nussimalla, mutta hän ei selkeästi ollut halukas parantumaan. Saman viikon aikana kaksi muutakin kundia perui ensitapaamisen.
Yksinäisen sinkun hattutemppuviikkona tunnettu viikko oli viime viikolla. Edelleen vituttaa, panettaa ja ihmetyttää. Tiistaisin ja sunnuntaisin iskee lohduton surku. Miksi kukaan haluaisi olla ilman toista ihmistä? Miksi kukaan haluaisi heittää hukkaan sen turvallisuuden tunteen, jonka vaan vieressä nukkuva ihminen saa aikaan? Mikä järki oli valita sinkkupolku kun olisi voinut viilettää keskitiellä ja riidellä sisustuksesta?
Sitten taas seuraavana päivänä helpottaa. Aurinko paistaa ja musiikki kuulostaa hyvältä, jokainen swaippaus on mahdollisuus. Minä valitsin tämän, tein sen itse ja siihen oli syitäkin.
En halua vieläkään poikaystävää, mutta googlaan mitä täytyisi tehdä jos sellaisen haluaisi saada. Ensimmäinen askel on näköjään olla haluamatta. Se onnistuu toisina päivinä, toisina taas ei.