onko sinkkuna oleminen ihan paskaa

Huomaan aina välillä pitäväni itsestäänselvyytenä sitä vapautta jota lähdin parisuhteesta tavoittelemaan. Kun maailmantuska ja ihmisenkaipuu iskee, unohdan sekunnissa kaikki hyvät asiat, joista nautin suunnattomasti joka päivä ja jotka ovat pelkällä saavutettavuudellaan parantaneet elämänlaatuani huimasti. 

 

Yksin eläminen on lähtökohtaisesti ihanaa ja itselleni tavoitelluin talouskoko. Rakastan yksinoloa, jopa niin paljon että välillä unohdan ihmisten tapaamisen olevan todella tärkeää sosiaalisen hyvinvoinnin kannalta.

 

Vaikka poikaystäväni oli paras ystäväni, hän oli myös sellainen paras ystävä jota ei kategorisesti huvittanut tehdä ikinä mitään. Tukeuduin hänen haluihinsa ihan kaikessa ja useammin kuin kerran nieleskelin itkua, kun yritin ehdottaa mielestäni kivaa tekemistä ja vastassa oli järkähtämätön EI-seinä. Tuo tekemättömyys oli minulle suurin kynnyskysymys ja se oli yksi yksittäinen asia, joka saa minut kavahtamaan parisuhdetta. 

 

Pelkään aivan helvetisti sitä, että löydän elämääni ihmisen, jota kunnioitan, rakastan ja jonka kanssa haluan jakaa kaiken, kunnes huomaan että häntä ei huvitakaan mikään. Tyydyn rakkauspäissäni taas siihen, että elämä voi olla aivan hauskaa ilman elokuvissakäyntiä, museoita, ravintoloita, eväsretkiä, telttailua, hotelliviikonloppuja, aikaisia aamukävelyjä joiden jälkeen hypätään takaisin sänkyyn, after workeja keskellä viikkoa, remonttiprojekteja ja ystäville järjestettyjä naurettavan hulppeita illallisia. Kaikki nämä asiat ovat olleet läsnä elämässäni eron jälkeen ja olen tuntenut eläväni vuodessa enemmän kuin ehdin elää edellisten kuuden vuoden aikana. Se tuntuu minusta tärkeältä asialta ja merkitsee tällä hetkellä enemmän kuin mikään muu.

 

Minä haluan noita asioita elämääni, enkä pysty enää kokemaan sitä pettymystä joka seuraa muuten ihanasta ihmisestä, joka ei jaa intohimoa juuri noihin asioihin. 

 

Hyväksyin todella nopeasti sen, että minulla ei ole valtameren kattavaa kala-allasta josta nostella ehdokkaita täyttämään tuota valtavaa sielunkumppani-aukkoa. Enkä usko että siihen ketään täydellistä löytyisikään. Oma heikkouteni on yleensä nähdä riittävästi hyvää niissä riittämättömissäkin kokelaissa, mutta sen on ollut pakko loppua. En pysty heräämään seuraavan kuuden vuoden päästä taas samassa tilanteessa jossa rakkaus ja tyytymättömyys riitelevät jatkuvasti keskenään ja eläkeikä lähestyy. Varsinkin kun olen löytänyt niin paljon tyytyväisyyttä ja mielenrauhaa elämääni tekemällä itsekseni minulle merkityksellisiä asioita. Toisen ihmisen hellyyttä ei vielä myydä yhden hengen pakkauksissa, mutta ikisinkuilta olen kuullut että se on vähän kuin sokeri. Jos siitä kieltäytyy tarpeeksi pitkään, sitä lakkaa haluamasta päivittäin.

 

Tähän tutkailuun ja kevyen pakotettuun hopeareunuksen etsintään ei tietenkään liity mitenkään se, että kaikki pääsiäiselle petaamani miesjuoksut kuivuivat kasaan. Vakityypit katosivat kivien alle, peruivat suunnitelmia ja ghostasivat kolmeksi päiväksi pääsiäisen hengessä. Onneksi on ystävät ja sattumalta Tinderistäkin löytyi viihdyttävä tekstailija pyhien yksinäisiä hetkiä piristämään. Toki olisi ollut kiva päästä paneen, kun kerrankin olisi ollut aikaa, mutta tutkimattomia ovat herrojen tiet.