No en saatana tiedä.

Muistan pariskunnan puolikkaana ollessani suhtautuneeni oudosti seksiin. Seksi kiinnosti, voi luoja miten se kiinnostikin, mutta ei niin usein oman kumppanin kanssa. Meillä oli ollut omat makuuhuonedraamamme, jotka olisivat hyvin luultavasti ratkenneet pelkällä puhumisella, mutta se tuntui siinä tilanteessa vihoviimeiseltä ratkaisulta. Seksistä tuli yhteinen taakka josta kipuilimme, mutta samalla siitä tuli taianomainen utopia joka varmasti olisi parempaa jonkun uuden kanssa. 

Muistan odottaneeni viikonloppuja kun toinen lähti matkoille. Vihdoinkin voin vaan pyöriä makkarissa ja olkkarissa ja keittiössä käsi housuissa ja ilakoida itsekseni. Kaipasin todella paljon “minä-aikaa” parisuhteessa ollessani ja olen melko varma, että säännöllinen itsetyydytys olisi piristänyt myös yhteistä seksielämää. 

En koskaan pettänyt, koska rakastin toista niin paljon loppuun saakka etten halunnut hänelle mitään pahaa maailmassa. Toisen sydämen särkeminen oli se viimeinen niitti joka piti erossa hyväksyä, tuntui että helpompaa olisi ollut olla yhdessä ettei toinen olisi joutunut käsittelemään eroa. Pidän entistä kumppaniani edelleen todella komeana ja hyvänä ihmisenä. Eron jälkeinen säätäminen osoitti että seksikin alkoi maistua, kun se ei enää ollut niin itsestäänselvyys. 

Olen jopa hieman yllättynyt siitä, että kaipaan niin paljon seksiä toisen ihmisen kanssa. Odotin sinkkuelämää innolla, koska oman käden loputon onni odotti aivan nurkan takana. Ehkä olin mielessäni kuvitellut että voin sinkkuna valita haluanko olla soolona vai duona kun kyrpää alkaa tulvia ikkunoista ja postiluukuista, kunhan vain ilmoitan maailmalle että täällä olisi otettavaa. Eipä alkanut.

En tiedä siis yhtään, mitä nykypäivänä pitää tehdä että saa seksiä. Urbaani legenda kertoo että naisena riittäisi kun sen vaan ilmoittaisi. En kuitenkaan vielä ole ihan siinä vaiheessa että mikä tahansa kelpaisi. “Sun pitää vaan laittaa ittes likoon!” on aika yleinen neuvo jota kuulee. En tiedä yhtään mitä se tarkoittaa. Ajatus siitä että lähtisin jonnekin (baariin? kirjastoon? mihin? apua.) notkumaan rintavako hyllyen ja mennääks panee -lainin kanssa lähestymään ihmisiä saa oksennuksen kurkkuun. 

En tiedä mikä on oikea hetki keskustelussa ottaa esille, että olisin kiinnostunut olemaan alasti kanssasi. Olen huomannut että siinä en ole ajoituksen mestari, teen sen joko liian aikaisin ja olen hullu, tai säästelen sitä liian myöhäiselle ja olen jo unohdettu. Tuntuu että olen jotenkin niin lukossa uusien ihmisten kanssa, että osaan vain viihdyttää, mutta lähentymiseen tarvitsisin myös toisen osapuolen apua.

En halua myöskään laittaa julkiseen tietoon että haen seksiä, koska se nyt on vaan maailman hirvein ajatus ja minut saa viedä saunan taakse jos tämä joskus äityy niin pelottavaksi. Veikkaan että siitä seuraisi myös loputon dickpic-tulva. En missään nimessä halua nimettömiä kullikuvia, koska kullikuva on merkityksellinen vain jos tiedän mitä sen toisessa päässä on. Sitten voin ottaa.

Ehkä tuohon kiteytyy se mikä itselläni tässä mättää. En halua poikaystävää, mutta voidakseni innostua toisesta seksimielessä, hänen täytyy olla hyvin lähellä poikaystävämateriaalia. Ajatus lihakimpaleen kanssa yhtymisestä ei saa mitään aikaiseksi, mutta ajatus siitä että yhtymiskaveri olisi hetkeä aiemmin kertonut jotain todella hauskaa, koskettavaa tai absurdia saa hameenhelmat lepattamaan. Mutta niitä tyyppejä etsitään sitten siellä poikaystävämarkkinoillakin, enkä tiedä ehtiikö sieltä kukaan piipahtaa heiluttelemaan minun peittoani.