Ei, ei missään nimessä ja vielä vahva ei
Olen muutamaan otteeseen viimeisimmän viikonlopun jäljiltä löytänyt itseni miettimästä miksen tykästy näihin tarjolla olleisiin miehiin tarpeeksi? Aina on jotain vikaa. Mutta voiko olla, hyvänen aika, että vika onkin minussa? Tässäpä siis listaus mikä kaikki on ollut pielessä heissä, joita olen tavannut useammin kuin yhden kerran:
Nikkaroija: Muistutti liikaa isääni. Ihan kivaa, muttei erityisen hyvää seksiä: hyvin rutiininomaista ja kaavamaista. Ei halunnut antaa itsestään mitään, selkeä FWB-suhde.
Jääkiekkoilija: Naimisissa ja kaksi lasta. (Ja vähän myös itseriittoinen mies, haha.)
Ankka: Peitteli huonoa itsetuntoa pitämällä itseään aivan liian kovassa arvossa ja uskoi että rahalla saa kaiken. Tämän lisäksi Ankka oli käsittämättömän tylsää seuraa. Muistan maanneeni sohvalla miettin, että onko tässä kerronnassa jokin pointti, loppuuko tarina koskaan ja olisiko käden ulottuvilla jotain mitä työntää korvista aivoihin asti, samalla kun yritin nyökkäillä kiinnostuneen näköisesti oikeassa kohdassa.
Ex-miehen hyvä ystävä: No, mieti nyt. Konseptihan on kuollut ennen kuin ehtii alkaakaan, vaikka kiinnostaisikin. Eikä tietysti voi kiinnostaa, kun tämäkin on tätä nykyä siirtynyt vakiintuneeseen parisuhteeseen.
Rumpali: No, se nyt vaan teki tylyt pakit eräänä iltana. Ja vaikka muusikolla miten oli näppärät sormet ja sen semmoista, niin jokin siinä tyypissä on sellaista, etten haluaisi viedä häntä kavereiden luo. Monesti hän oli oikein hauska ja herrasmies, mutta välillä vitsit olivat vähän liian .. outoja.
Ja nyt tuoreimpana edellisviikon baaripoka: Ei se sitten livenä enää vaan kipinöinyt. Suoraan sanottuna meno oli sangen löysää. Kuinka ärsyttävää kun mies kuitenkin oli älykäs, välillä ihan hauskakin, pitkä, hellä, tarjosi läheisyyttä paljon, mutta makkarissa homma kuoli kasaan aivan täysin.
Jotta Adjöö vaan näille kaikille.
