Ilmeisen vahvahkoa ihastumista

Mainitsin edellisessä postauksessa että päädyimme Nikkaroijan kanssa ensimmäistä kertaa saunomaan ja yökyläilemään yhdessä, hänen aloitteestaan. Sauna on siitä jännä paikka, että siellä tulee helposti juteltua mitä kummallisimmista asioista. Toisaalta on helppoa olla myös hiljaa ja vain nauttia olosta, sitä hiljaisuutta me tosin emme puhumiselta ehtineet vielä tekemään.

Olen joskus ohimennen maininnut Nikkaroijalle, että Avara luonto on parasta mitä TV:n historiassa on koskaan tehty. Taisin myös kertoa isäni ja minun vuosia kestäneestä lauantaitraditiosta, jossa ensin katsottiin Avara luonto, sitten käytiin tekemässä lotto ja ostamassa lauantaikarkit ja tämän jälkeen saatettiin vielä saunoa. Rakastin sitä meidän lauantaijuttuamme yli kaiken. Edelleen jos piipahdan vanhempien luona, pyrin aina katsomaan sen viikon jakson isän kanssa.

Tähän taustaan peilattuna ei siis varmaankaan yllätä ketään, että kun saunoessamme Nikkaroija kertoi katsoneensa päivällä Avaraa luontoa ja kun kysyin mitä aihealuetta jakso koski ja hän kertoi kyseessä olleen kala-aiheinen merijakso, jossa kerrottiin lohien pariutumisriiteistä ja poikasten teon jälkeisestä äkkikuolemasta ja siitä miten koko asia yllätti hänet, niin en voinut kuin miettiä:

Niin. Kyllä tähän mieheen voisin rakastua. Helposti.

mjaxmy1lmgu0ntiwzdk2ywvinzll.png

Kuva: http://www.someecards.com/

Suhteet Oma elämä Rakkaus