Amis
Kaikki alkoi siitä, että päätin tehdä itselleni nettiprofiilin muutamia kuukausia eroni jälkeen, ihan vaan tavatakseni uusia ihmisiä. Aika nopeasti löytyikin kundi jonka kanssa kirjoittelu sujui. Siirryttiin pian viestittelemään puhelimitse ja tyyppi vaikutti vähiten kummajaiselta ja eniten itsenikaltaiselta. Oli helppo kirjoitella flirttailevia viestejä ja kaikki mitä kundi kirjoitti tuntui kolahtavan aina vaan enemmän. Sovittiin lopulta että tavataan eräänä perjantai-iltana, mutta varoitin että olen ystäväni kanssa liikkeellä, eli kyseessä ei olisi oikeat ensitreffit.
Ajattelin, että olisi ihan fiksu veto nähdä ensimmäinen potentiaalinen kirvesmurhaaja jonkun ystävän läsnäollessa, jolloin pahinta mitä voisi käydä olisi mahdollinen kiusallinen hiljaisuus. Tai tyyppi voisi olla yli-innokas takiainen mutta kahdestaan olisi helpompi keksiä tekosyitä miten liueta paikalta.
Kundi haki meidät asunnoltani ja ensimmäisen kymmenen minuutin aikana tapahtui seuraavaa.
* Istuimme vahvasti wunderbaumilla hajustetun tuningauton kyytiin
* Kundi ei kätellyt tai oikeastaan edes katsonut silmiin tervehtiäkseen meitä
* Lähdimme ajamaan kohti keskustaa kun täysin itselleen luontevasti kundi päättikin kieppaista lähimmän tuninki-amis-shellin kautta heittääkseen vähän rinksaa, samalla kiroten ”paskalakkeja”, jotka pilaavat kundin elämän olemassaolollaan
* Automatkaan kulutetusta kymmenestä minuutista kuuntelimme noin 6,5 minuuttia yleistä muiden tielläliikkujien kiroamista, liikennesääntöjen olemassaolon kurjuutta, nopeusrajoituksien järjettömyyttä, ajotaidottomien luuserien haukkumista höystettynä vielä poliisi-pilkalla. Saatoin myös vähän pelätä kyydissä..
Tästä huolimatta menimme vielä istumaan iltaa biljardin merkeissä siellä suunnilla kun kerran oltiin. Pelatessa tyyppi vaikutti jo vähän normaalimmalta ja ilta jatkui ihan hyvissä merkeissä ja kohteliaasti hän myös tarjoutui heittämään meidät kotiin illan päätteeksi. Pisteet siitä.
Seuraavana aamuna mietittiin ystäväni kanssa että pelkkä sinkkuus ei kyllä millään riitä kriteeriksi jos kaveri lähes 30:sta ikävuodesta huolimatta on täysin henkinen amis. Kaikesta tästä huolimatta epäilin jälleen arviointikykyäni ja päätin tavata Amiksen vielä seuraavana iltanakin, nyt tosin täysin selvinpäin ja kahdestaan. Tapaaminen meni periaatteessa ihan hyvin. Herrasmies ei varsinaisesti ollut se sana mikä häntä kuvasi, mutta jäin kuitenkin sellaisiin fiiliksiin, että jospa se vaan jännittää ja mietin ittekseni, että ”annetaan toiselle nyt vielä tilaisuus”. Jälkiviisaana totean vain, että Virhe.
Kolmantena päivänä tavattiin vielä kerran, kutsuin kundin luokseni leffaa katsomaan. Amis pääsi kosketusetäisyydelle ja kävi ilmi, että se se vasta virhearvio olikin. Kaikesta aiemmasta olisi jo pitänyt aistia että jalat ei mennyt alta, yhteensopivuutta ei ollut ja kyllä, herrasmiesmäinen käytös on aika olennaista – varsinkin jos sitä ei ole. Kipinän puutteessa jäin toivomaan, ettei Amiksesta koskaan enää kuulu – eikä muuten kuulunutkaan.
Casen opetus?
1) Kriteerejä on hyvä olla olemassa ja niistä täytyy pitää kiinni
2) Jos ensimmäinen ajatus on ”voi luoja” niin lähtökohtaisesti luota ensivaikutelmaan.
3) Jos kirjoitellessa klikkaa voi livenä hyvinkin vastassa olla jotain täysin muuta.
