Kun henkinen napanuora lähtee katkeamaan

Olen erostani (eli joulusta) asti miettinyt, mitä teen asunnolleni. Eron yhteydessä parhaalta idealta tuntui, että ex-mies jäi sinne minun vuokralaisena kimppakämppäilemään ystävänsä kanssa ja kuvio on toiminut paremmin kuin hyvin. Minä sen sijaan muutin vuokralle, sillä tärkeimpänä kriteerinä oli lähinnä päästä äkkiä pois. Ehkä luopuminen vielä ihanasta asunnostakin siinä kaikessa tunnemyllerryksessä tuntui liian isolta muutokselta. Nyt kuitenkin tulin pitkällisen pohdinnan seurauksena siihen tulokseen, että talouteni voisi merkittävästi paremmin mikäli myyn asunnon. Tämä tietysti tarkoittaa sitä, että ”miespariskunnan” tulisi muuttaa pois asunnostani. 

En millään muotoa ole konfliktinhakuinen, joten kynnys päättää vuokralaissuhde on ollut suuri. Olen mielummin itse elänyt kädestä suuhun kuin passittanut miehen pois kotoaan. Minun entisestä kodista. Meidän entisestä yhteisestä kodista. Olen vähän typerä, ottaen huomioon kaiken mitä mies minulle aiheutti. Noh, tulen kokemaan tuskaisaa ikävää kyseistä asuntoa kohtaan sillä se, jos jokin, oli Koti. 

Toisaalta olen helpottunut päätöksestäni. Tiedän, että luovutuspäivänä talousasiani helpottuvat kertarysäyksellä. En tiedä voisiko ajoitus olla parempi, sillä asunnon luovutus tapahtuu jotakuinkin päivälleen eromme vuosipäivänä. Se tulee olemaan raskasta mutta myös helpottavaa. Vanhan loppu. Tai ennemminkin uuden alku.

Juttelin asiasta ensin ex-miehelle ja kerroin mikä tilanne on. Vaikka hän pyrki olemaan ymmärtäväinen, niin samalla hän oli yllättävän jäinen asian kanssa. Taisi osua arkaan paikkaan. Pitäisi ehkä läntätä tämä hänen fb-seinälle:

Keskustelun jälkeen saavuin kotiin ja ilokseni löysin muistutuslaskun, ex-mies oli unohtanut maksaa vakuutuslaskunsa. Se oli merkki universumilta, että ”Hei Minkki, hienosti tehty!”