Likaiset lakanat ja viilenevä ilmasto

Edellisessä postauksessa kerroinkin siitä, miten Nikkaroijalla oli kondomin kuoret jääneet edellisestä panosta yöpöydälle. Ehkä olisi pitänyt lopettaa asian ajatteleminen, sillä mitä enemmän sitä päässäni pyörittelin, sitä enemmän ällötti. Tuntui todella vastenmieliseltä, että todennäköisesti edellisenä iltana oli pyöritty toisen minkin kanssa selkeästi SAMOISSA LAKANOISSA, ehkä nukuttu yö yhdessä, ehkä ei.

Joten päädyin miettimään viimeisen puolenvuoden aikana tapahtuneita asioita. Nikkaroijalla oli reilun kuukauden kestoinen ”hoito”, mikä karahti kiville. Tämän jäljiltä välit ovat olleet vaihtelevasti etäisemmät (ymmärrettävästä syystä tuolloin), sitten taas lämpimämmät, etäisemmät kun minulla oli vastaavanlainen kuukauden mittainen räpellys, ja nyt taas lämpimämmät tähän asti. Viileämpi ajanjakso on alkamaisillaan.

Myös kaikki yhteinen aktiviteetti on loppunut, eli emme käy oikeastaan edes elokuvissa enää. Hän on kuitenkin ollut äärimmäisen huomaavainen mm. kotieläimeni sairastumiseen liittyen. Mutta silti, nyt ollaan niin vahvasti miinuksella kaikkien niiden pienten eleiden jäljiltä, että pieni etäisyys tekee hyvää tähän väliin. Semmoinen reality check itselleni, hetki, jolloin voin rauhassa miettiä onko tämä kuvio syytä lopettaa, vai tuntuuko viikon kuluttua kuitenkin siltä, että saan tästä irti niin paljon, että kannattaa jatkaa satunnaista seksiä.

Toisaalta, muutan kohta kauemmaksi, joten olen jo asennoitunut siihen, että tapailuväli harvenee entisestään, ehkä muuttuu pikkuhiljaa olemattomaksi. Jollain tavalla ajatus muutosta ja sen tuomasta välimatkasta tuntuu ehkä jopa huojentavalta.

Ps. Koira voi jo erinomaisesti! 🙂

sex_sheets.jpg

 

Suhteet Oma elämä Seksi
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.