Kun henkinen napanuora lähtee katkeamaan

Kun henkinen napanuora lähtee katkeamaan

Olen erostani (eli joulusta) asti miettinyt, mitä teen asunnolleni. Eron yhteydessä parhaalta idealta tuntui, että ex-mies jäi sinne minun vuokralaisena kimppakämppäilemään ystävänsä kanssa ja kuvio on toiminut paremmin kuin hyvin. Minä sen sijaan muutin vuokralle, sillä tärkeimpänä kriteerinä oli lähinnä päästä äkkiä pois. Ehkä luopuminen vielä ihanasta asunnostakin siinä kaikessa tunnemyllerryksessä tuntui liian isolta muutokselta. […]

Kaksi kaveria ja viinipullo

Kaksi kaveria ja viinipullo

Minulla on kaveri. Ei olla mitenkään erityisen läheisiä, mutta ihan semmoisia perushyviä kavereita keskenämme, tunnettukin ollaan jo viitisen vuotta. Pidetään yhteyttä säännöllisen epäsäännöllisesti. Vastikään kaveri teki minulle pienen palveluksen ja ehdotin, että jospa käydään vaikka yksillä lähiaikoina ja tarjoan hänelle juoman tai kaksi.  Muutamaa päivää myöhemmin sovittiin, että no niin! Nyt mennään yksille, sopivasti viikonloppu […]

Jotain, mistä pitäisi tulla vuosisadan morkkis

Jotain, mistä pitäisi tulla vuosisadan morkkis

Ei saatana. Elämäni ensimmäinen yhden illan juttu, joka tosin tapahtui kaverini kanssa. Menin siis ja laitoin ex-mieheni ystävää eilisen kunniaksi. Rock ON! Palaan asiaan myöhemmin tarkemmin, mutta lyhyesti kerrottakoon, että kannatti ja vaikka pitäis varmasti olla hirveät morkkikset, niin EIPÄ OLE! Naurattaa, hymyilyttää. Molemmilla oli kivaa ja sovittiin, että jää yhteen kertaan, sekä absoluuttiseksi salaisuudeksi. Heh. […]

Jääkiekkoilijalla on ikävä

Jääkiekkoilijalla on ikävä

Aaaaand here we go.. Pidimme Jääkiekkoilijan kanssa hiljaiseloa pitkään, melkein kaksi kuukautta. Hän ehti muuttaa perheineen uuteen kotiin ja olimme molemmat olleet yhtä mieltä siitä, ettei tässä nyt ryhdytä mihinkään typeryyksiin (enää entistä typerämpiin juttuihin siis) vaan ollaan aikuisia ja unohdetaan kaikki tapahtuneet. Kunnes eräänä arki-iltana yhdentoista aikoihin istuin kirjoittamassa blogipostausta saadessani puhelimeen viestin ”Moi” […]

Friends with benefits?

Friends with benefits?

Kolmen päivän hiljaiselon päätteeksi Nikkaroijasta taas kuului. Edelliset keskusteluthan olivat sitä luokkaa, että oletin jo häätäneeni hänet kokonaan pois, enkä vahingossakaan laittanut hänelle viestiä, jottei tarvitse pitää minua takertujana. Lopulta hän katkaisi hiljaiselon kun eräänä myöhäisiltana tuli ”Mitäs Minkki?”-kysely puhelimeeni. Vaihdettiin muutamat viestit, ei ihmeitä. Seuraavana päivänä jatkoimme viestittelyä, kunnes hän lopulta kysyi onko viikonloppusuunnitelmia […]

Paluu nykyhetkeen

Paluu nykyhetkeen

”Noooooh, mitäs minkki?” Kysyi Nikkaroija soitellessaan kuulumisia. Aiemmin pohdin tunnesolmuja ja pitääkösemusta-eikösepidämusta-pidänkömäliikaasiitä-hysterisointeja jne. Kiitos kaikille myötäeläjille ja ajatuksistani puhumaan kannustaneille. Puhuttiin. Nyt ei kannata pidätellä henkeä loppuun asti, vaan kerron heti alkuun että emme ole seurusteleva pari, mutta mikään ei ole muuttunut (niin hyvässä kuin pahassa). Viihdymme yhdessä, joskin näemme edelleen harvakseltaan. Saattaa mennä viikko […]