Bändi ja superturva”seksiä” UUDEN muusikon kanssa
Tässä on taas ollut vähän kaikenlaista. Eräänä sunnuntaiaamuna heräsin jäätävään pääkipuun ja hetkeä myöhemmin herätin ystävänikin huuto-oksennukseeni. Hyvin hoidettu! Varsinaisesti edes tämä lupaava darra-aamu ei saanut masentumaan ja morkkistelemaan edellisillan tapahtumia.
Oltiin menty ystäväni kanssa katsomaan bändiä, jonka vokalistia olin kuolannut jo siitä asti kun muutama vuosi takaperin näin heidät keikalla Kouvolan Amarillossa (ah, muusikot!). Juteltiin vokalistin kanssa tuolloin pitkät tovit henkeviä keikan jälkimainingeissa ja tanssittiin hitaita, mutta olin silloisen avopuolisoni sukulaisnaisten kanssa liikenteessä, joten en tietysti suostunut antamaan edes nimeäni Facebook stalkkausta varten. Senkin parisuhteen loppukuviot kun olisin osannut aavistaa, niin oisin voinut toimia toisin. Hah.
Koko illan olin kuin paraskin bändäri! Flirttailin vokalistin kanssa lujaa, keikka oli mitä mahtavin ja meillä oli sangen viihdyttävää. Eturivissä joratessa otettiin kuva meistä ja bändistä taustalla, vokalisti tuli kuvaan mukaan ja työnsi mikin meille niin että laulettiin kilpaa. Voin kuvitella äänimiehen fiilikset tätä todistaessaan… Keikan loppupuolella vokalisti heitti rumpalilta rumpukapulan minulle – voitto! Bändäripisteeni hulahti rakettina tappiin.
Bändin vedettyä molemmat settinsä törmäsin kundeihin baaritiskillä. Vokalisti oli siirtynyt jo unille (se ei vieläkään tiedä että olen elämänsä rakkaus) mutta sen sijaan juniorikitaristi tarttui puuman flirttiin (pakko tarkentaa, että olen iältäni vielä hyvän matkaa alle 30 ja kundi oli minua 8 vuotta nuorempi – tähän hätään termit ”juniori” ja ”puuma” saavat siis kelvata).
Kundi oli pitkä ja jäntevä, pukeutui kivasti ja puhui murteella joka vei jalat alta. Samaa murretta puhui aikoinaan ensimmäinen poikaystävänikin. Huh. Valomerkki tuli ja muusikot ehdottivat siirtymistä jatkoille heidän hotellihuoneeseen – ja niin menimme ystäväni kanssa. Juteltiin, pussailtiin juniorikitaristin kanssa ja kosketeltiin rohkaisevasti toisiamme. Tunnelma oli jännittynyt. Junnu kysyi ”onko sulla takataskussa jotain kokeneemman naisen temppuja?”. Hämmennykseltäni lähinnä nauroin, mutta lupasin myös näyttää. Ystävä poistui paikalta kotiinsa ja sovittiin junnun kanssa, että jään hänen huoneeseen yöksi.
Turvaseksin puolestapuhujana kävi ilmi, että olin UNOHTANUT kondomit kotiin. Fail. Lähdettiin hakemaan niitä lisää keikkabussista, mutta kävi ilmi, etten päässyt enää hotelliin sen jälkeen sisään, kun en ollut siellä kirjoilla. Kundi ehdotti josko ostetaan puoliksi minullekin huone. Mietin asiaa nanosekunnin, kunnes totesin: ”En ole koskaan maksanut seksistä, enkä maksa nytkään. Kiitos, mutta ei kiitos.”
Nappasin taksin ja lähdin perässä ystäväni kämpille.
Mikä pettymys. Molemmille. Mutta ainakin sain yhden tarinan lisää lokikirjaani.