Ensitreffit Ankan kanssa
Löysin vuodenvaihteessa Tinderistä kivannäköisen kundin. Viestiteltiin pari päivää, soiteltiin muutaman kerran ja lopulta sovittiin lauantaitreffit. Mies vaikutti puhelimitse hyvältä. Normaalilta, kivalta ajanvietteeltä ja ihan täyspäiseltä. Moni kiinnostuksenkohde osui yksiin.
Treffejä edeltävänä perjantaina kävin työkavereiden kanssa istumassa iltaa, tai aamua – miten sen nyt ottaa kun olin siis pitkäksi venyneen illan päätteeksi lauantaiaamuna lopulta viiden jälkeen kotona. Siinä sitten ”jatkoiltiin” työkaverin kanssa aina klo 8 asti. Hyvä idea, voin kertoa! …
Heräsin lauantai-iltapäivällä kaameassa darrassa. En sentään oksentanut, mutta olo oli täyttä laamailua. Laitoin (myöhemmin Ankaksi ristitylle) deitilleni viestin: ”Olen pahoinvoiva, kipeäksi varmaankin tulossa. En halua perua, mutta en taida jaksaa lähteä ravintolaan edustamaan. Tehdäänkö jotain muuta?” Krapulasta en viitsinyt mainita mitään.
Ankka tiesi että olen aina pitänyt autoilusta, joten hän ehdotti hakevansa minut ajelulle. Nukuin vielä hetken ennen ennen treffejä. Tuli tarpeeseen.
Sovittuna aikana hiippailin alaovelle, jossa vastassa oli iso edustusmaasturi, mies ja yksi ruusu. Livenä mies vaikutti hurmaavalta; halasi, sanoi että on ihana nähdä ja että näytän kauniilta, samalla kun avasi oven minulle ja otti takkini takapenkille. Hän oli hakenut lempiteetäni ja se odotti auton keskikonsolissa valmiina. Olin otettu huomiosta.
Ajeltiin minulle tuttuihin maisemiin ja esittelin kaupunkia autosta käsin. Illalla kymmenen aikoihin maisemat oli nähty ja Ankka kysyi lähdetäänkö seuraavaan isoon kaupunkiin ravintolaan syömään yöpalaa vai mennäänkö kotiin. Pidin miehestä joten lähdettiin 100 km päähän iltapalalle. Ravintolassa oli 4 ihmistä meidän lisäksi. Saatiin hiljainen nurkkapöytä. Palvelu oli hyvää ja puitteet erinomaiset. Puhuttiin paljon, naurettiin ja nautittiiin. Alusta asti oli selvää että hänellä oli hyvin perinteinen roolijako treffien suhteen, mutta hän ei ollut mitenkään hyökkäävä asian kanssa, joten pidin siitä. Oli ihanaa kun mies halusi ottaa ohjat ja tarjota parastaan, piti kiinni suojelevasti, katsoi ihailevasti ja kiinnitti positiivista huomiota pieniin yksityiskohtiin minussa. Eikä missään nimessä halunnut, että maksan itse oman ruokani.
Lopulta yömyöhällä ajeltiin pari tuntia kotiin. Automatka meni toisiamme kädestä pidellen. Jossain vaiheessa Ankka kutsui minua ohimennen prinsessaksi ja sanoi, että olen ”vaimomatskua”. Olin häkeltynyt kaikesta tästä huomiosta ja ihailusta, mutta en vielä negatiivisessa mielessä. Niin, vielä.
Loppumatkasta Ankka kysyi haluaisinko tulla yökylään, ihan vaan nukkumaan. Kieltäydyin kunniasta, kerroin että oli kivaa, haluaisin nähdä uudestaankin, mutta en halua tulla vielä yöksi. Ankka tuntui ottavan kieltäytymisestä itseensä, mutta ymmärsi kyllä asian ja vei minut kiltisti kotiin. Pussattiin.
Kotiin päästyäni sain viestin, jossa hän kiitti illasta ja toivotti vielä hyvät yöt.
Tarinahan toki jatkuu seuraavassa osassa.
