Korkeat odotukset

Löysin Tinderistä sattumalta velmulta näyttävän kundin. Aloimme jutella hänen aloitteestaan ja nähtiin parin päivän päästä. Ensitreffit meni kivasti, tultiin hyvin juttuun ja pientä varovaista flirttiä oli ilmassa. Kundi oli toiselta paikkakunnalta, joten hän varovaisesti tiedusteli majoitusmahdollisuuksia. En kuitenkaan ollut valmis raahaamaan suhteellisen vierasta miestä luokseni, joten kieltäydyin nätisti, mutta ehdotin että tavataan uudestaan.

Pari viikkoa meni, oltiin hyvin ahkerasti yhteyksissä kunnes lopulta nähtiin yökyläilyn merkeissä. Mies oli ihana. Hauska, huomioiva ja jotenkin hyvällä tavalla täysin normaali. Mikä parasta, hän oli muusikko: olin aivan sulaa vahaa. 

Muusikko oli näppäräsorminen, kiitos ahkeran soittamisen. Tuntui, että kemiaa riitti molemminpuolisesti. Pari tuntia lähtöni jälkeen hän jo laittoi viestiä, että olisi voinut pitää minut luonaan pidempäänkin. Illalla tuli myös hyvänyön toivotukset symppishymiöin varustettuna.

Seuraavana päivänä viestiteltiin jonkin verran minun aloitteesta ja illalla sain myös hyvänyöntoivotukset sydänhymiöin ja beibellä varustetusti. Sitä seuraavana päivänä viestittely oli jo huomattavan paljon hitaampaa hänen puoleltaan, eikä puhettakaan yötoivotuksista.

Ollaan jo sovittu, että hän olisi tulossa luokseni viikonloppuna, mutta jotenkin luen nyt tilannetta niin, että hän tulee vielä perumaan. Saatan tietysti olla väärässäkin, mutta yleensä osun oikeaan kun luen ihmisten käytöstä. Sen verran usein olen itsekin ollut siinä epäkiinnostuneen asemassa, että tiedän kyllä miten silloin käyttäydytään. VMP. Ehdin tykästyä häneen jo aivan liikaa. 

faile_expectations.jpg

 

Masentavaa.

Suhteet Oma elämä Rakkaus Seksi
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.