Niin mikä Herra Juniori?
Okei, siis. Minähän en ole järin vanha, yli kaksi vuotta matkaa kolmeenkymmeneenkin. Mutta silti tuntui aika yllättävältä kun 23-vuotias kuumaksi luokiteltava nuorimies osoitti kiinnostusta. Nyt ollaan viikon verran viestitelty aika aktiivisesti, joskin käymättä vielä treffeillä. Mies on kuuma, supliikki, vähän semmoinen showmies, muttei kuitenkaan raskaalla tavalla – pikemminkin päinvastoin, hän kerää positiivista huomiota puoleensa.
Hän on pitkä, vähän flirttaava herrasmies ja livenäkin puoleensavetävä. Mistäkö tiedän tämän? Noooh, minäpä kerron.
Eräänä arki-iltana viestittelin Ex-mieheni ystävän kanssa ihan diipadaapa-asioista. Jotenkin tilanne sitten ajautui sellaiseksi, että tämä ystävä heitti vitsillä, että lähtisin juoppokuskiksi hänelle ja harrastuskaverilleen. Kellonkin löi vasta iltakahdeksaa, joten suostuin salamana. Hain tämän ystävän kotoaan (luonnollisesti ex-mies ei asiasta varsinaisesti mitään tiedä..) ja hän varoitteli, että seuraavaksi kyytin poimittava kaverinsa on aika showmies; laulaa humalassa, on ehkä aika äänekäs, hauskakin kai ja ennenkaikkea NUORI. Mietin ääneen, että mikäköhän riikinkukko sieltä mahtaa kyytiin ilmestyä ja aavistelin, että ilta päättyisi aika nopeasti siihen että käytän väsymystä tekosyynä jotta pääsen porukasta eroon.
Ajettiin Juniorin pihalle ja näin jo pitkältä kuinka rappukäytävästä tulee ulos pitkä, ryhdikäs ja hyvin pukeutunut mies. Hän harppoi pitkin askelin kohti autoani ja ensimmäisinä sanoinaan totesi ”Kah, Tojota!”. Pyörittelin silmiä mielessäni ja mietin itsekseni että voi jumalauta, tää on joku raskassoutuinen amis, joskin paremmissa vaatteissa ja ananastukalla varustettuna, semmoiseen Spektimäiseen, aika kuumaan, tyyliin:
(Kuva)
Noin kahta minuuttia myöhemmin tajusin ennakko-odotukseni vääriksi ja mietin mielessäni että tämäpä vaikuttaakin yllättäen ihan lupaavalta. Auto raikui naurusta ja kovaäänisestä puheesta, välillä vilkuilin salaa Junioria taustapeilin kautta.
Puolta tuntia myöhemmin olimme parkkeeranneet itsemme kuppilaan pelaamaan korttia ja kävi vahvemmin ilmi, että kundi oli kaikkea sitä mitä peloteltiinkin, mutta yllätyksekseni vain hyvällä tavalla. Hän oli myös äärimmäisen kohtelias ja osasi olla hiljaa ja rauhallinen, sekä sympaattinen, vaikka jäinkin välillä miettimään että välttelikö hän katsettani ehkä tarkoituksella. Olen aina skarppina tunnistamassa flirtin, mutta tässä tapauksessa sitä ei kuitenkaan ollut nimeksikään. Hän oli ehkä aavistuksen pidättyväinen minua kohtaan ja ajattelin, että Juniori pitää minua mahdollisesti vanhana nautana. Tosin muistan myös miettineeni ihan vitsillä: ”tommonen on kyllä niiiin out of my league.”
Ilta jatkui pojilla kosteana. Heitin heidät lopulta baariin, jatkaen itse kotiin nukkumaan.
30 minuuttia myöhemmin sain viestin vieraasta numerosta: ”Kiitos vielä kerran kyydistä”.
Ja siitä se viestittely sitten lähti.
Kävi myös ilmi, että Juniori onkin jopa 24-vuotias, mikä kuulostaa heti paljon vähemmän pahalta kuin vuotta nuorempi. Hah. En ehkä malta odottaa, että tapaamme uudestaan ja mikä parasta, hän vaikuttaa selkeästi hyvin kiinnostuneelta minusta, olematta kuitenkaan liian innokas.
Yllättävintä tässä kuitenkin on se, että Juniori on vaikuttanut todella kypsältä, kaiken muun positiivisen lisäksi. Koko viikon on ollut sellainen tunne, että tämä mies ottaa mitä haluaa ja vie samalla jalat altani. Täysin. Totaalisesti.
Joten, pitänee nähdä hänet selvinpäin ennen lopullista mielipidettä.
JÄNNÄÄ!