Niin mikä Herra Juniori?

Okei, siis. Minähän en ole järin vanha, yli kaksi vuotta matkaa kolmeenkymmeneenkin. Mutta silti tuntui aika yllättävältä kun 23-vuotias kuumaksi luokiteltava nuorimies osoitti kiinnostusta. Nyt ollaan viikon verran viestitelty aika aktiivisesti, joskin käymättä vielä treffeillä. Mies on kuuma, supliikki, vähän semmoinen showmies, muttei kuitenkaan raskaalla tavalla – pikemminkin päinvastoin, hän kerää positiivista huomiota puoleensa.

Hän on pitkä, vähän flirttaava herrasmies ja livenäkin puoleensavetävä. Mistäkö tiedän tämän? Noooh, minäpä kerron.

Eräänä arki-iltana viestittelin Ex-mieheni ystävän kanssa ihan diipadaapa-asioista. Jotenkin tilanne sitten ajautui sellaiseksi, että tämä ystävä heitti vitsillä, että lähtisin juoppokuskiksi hänelle ja harrastuskaverilleen. Kellonkin löi vasta iltakahdeksaa, joten suostuin salamana. Hain tämän ystävän kotoaan (luonnollisesti ex-mies ei asiasta varsinaisesti mitään tiedä..) ja hän varoitteli, että seuraavaksi kyytin poimittava kaverinsa on aika showmies; laulaa humalassa, on ehkä aika äänekäs, hauskakin kai ja ennenkaikkea NUORI. Mietin ääneen, että mikäköhän riikinkukko sieltä mahtaa kyytiin ilmestyä ja aavistelin, että ilta päättyisi aika nopeasti siihen että käytän väsymystä tekosyynä jotta pääsen porukasta eroon.

Ajettiin Juniorin pihalle ja näin jo pitkältä kuinka rappukäytävästä tulee ulos pitkä, ryhdikäs ja hyvin pukeutunut mies. Hän harppoi pitkin askelin kohti autoani ja ensimmäisinä sanoinaan totesi ”Kah, Tojota!”. Pyörittelin silmiä mielessäni ja mietin itsekseni että voi jumalauta, tää on joku raskassoutuinen amis, joskin paremmissa vaatteissa ja ananastukalla varustettuna, semmoiseen Spektimäiseen, aika kuumaan, tyyliin:

spektitukka.jpg

(Kuva)

Noin kahta minuuttia myöhemmin tajusin ennakko-odotukseni vääriksi ja mietin mielessäni että tämäpä vaikuttaakin yllättäen ihan lupaavalta. Auto raikui naurusta ja kovaäänisestä puheesta, välillä vilkuilin salaa Junioria taustapeilin kautta.

Puolta tuntia myöhemmin olimme parkkeeranneet itsemme kuppilaan pelaamaan korttia ja kävi vahvemmin ilmi, että kundi oli kaikkea sitä mitä peloteltiinkin, mutta yllätyksekseni vain hyvällä tavalla. Hän oli myös äärimmäisen kohtelias ja osasi olla hiljaa ja rauhallinen, sekä sympaattinen, vaikka jäinkin välillä miettimään että välttelikö hän katsettani ehkä tarkoituksella. Olen aina skarppina tunnistamassa flirtin, mutta tässä tapauksessa sitä ei kuitenkaan ollut nimeksikään. Hän oli ehkä aavistuksen pidättyväinen minua kohtaan ja ajattelin, että Juniori pitää minua mahdollisesti vanhana nautana. Tosin muistan myös miettineeni ihan vitsillä: ”tommonen on kyllä niiiin out of my league.”

Ilta jatkui pojilla kosteana. Heitin heidät lopulta baariin, jatkaen itse kotiin nukkumaan.

30 minuuttia myöhemmin sain viestin vieraasta numerosta: ”Kiitos vielä kerran kyydistä”.
Ja siitä se viestittely sitten lähti.

Kävi myös ilmi, että Juniori onkin jopa 24-vuotias, mikä kuulostaa heti paljon vähemmän pahalta kuin vuotta nuorempi. Hah. En ehkä malta odottaa, että tapaamme uudestaan ja mikä parasta, hän vaikuttaa selkeästi hyvin kiinnostuneelta minusta, olematta kuitenkaan liian innokas.

Yllättävintä tässä kuitenkin on se, että Juniori on vaikuttanut todella kypsältä, kaiken muun positiivisen lisäksi. Koko viikon on ollut sellainen tunne, että tämä mies ottaa mitä haluaa ja vie samalla jalat altani. Täysin. Totaalisesti.

Joten, pitänee nähdä hänet selvinpäin ennen lopullista mielipidettä. 

JÄNNÄÄ!

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe

Viittä voi pyörittää, kuudes on liikaa?

Ex-mieheni isoisä oli tarinoiden mukaan aikoinaan aikamoinen naistenmies, ja se on äärimmäisen helppo uskoa kun vielä 80-vuotiaana ja sairauksien jo uuvuttamana hän on mies, jolla todella on pilkettä silmäkulmassa ja iskevää huumoria. Isoisä on ollut vahva periyttäjä tälle piirteelle..

Näppäränä aasinsiltana tästä päästäänkin kahden viikon blogihiljaisuuteen. Miksi? Mitä? Kenen kanssa? Whaaat! Olen ollut niin kiireinen deittailurintamalla, että miehiä on suorastaan saanut karsia kuin hilsettä sliippatukan hartioilta. Enpä olisi uskonut.

Tinder on tuonut villiä säpinää sinkkupäiviini, enkä enää edes muista kenen kaikkien kanssa olen ollut tekemisissä tässä kuukaudehkon sisään. Jos kerron lyhyen tilannekatsauksen kaikkeen ja lupaan pyhästi, että lähipäivinä palaan taas kattavammin viime aikojen tapahtumiin.

Tässä kuitenkin pikakatsaus, että tiedätte mitä odottaa:

1) Ex-miehestä kuoriutui viikossa kusipää sen jälkeen kun ilmoitin, että saa lähteä kämpästäni kolmen kuukauden varoitusajalla. Annoin tosin vielä yhden ylimääräisen kuukauden monen tekijän summana, eli herralla on 4 kk aikaa pakata kamansa ja SILTI miehistä egoa on ilmeisesti moukaroitu kauhakuormaajan kauhalla, ainakin käytöksestä päätellen.
2) Kiekkoilijasta ei ole kuulunut. Hyvä niin, se oli typerä ja alkuunsa kuollut juttu jo heti ensiaskeleilla.
3) Sen sijaan Nikkaroija on suorastaan ylittänyt itsensä. Olemme viettäneet viimeisen kuukauden jotakuinkin joka viikonloppu yhdessä. Hän on yökyläillyt minun luona (!!), minä olen yökyläillyt hänen luona, hän on ollut todella aktiivinen yhteydenpitäjä jne. Tilanne on positiivisen stabiili. 
4) Kävin treffeillä erään Tinder-kokin kanssa, siitä oma postauksensa myöhemmin. Paperilla lupaava, livenä lahnakättelijä. 
5) Ex-miehen ystävä, se jota jokin aika sitten ihan vahingossa panin, on ollut kuvioissa mutta ihan puhtaasti kaverina. Hänen kauttaan myös tutustuin yhteen Junioriin, joka todellakin ansaitsee oman postauksensa. Ja pikaisesti. Huh Huh, mikä ”jalat alta”-kundi Juniorista kuoriutuikaan.

Olen siis juossut leffassa, yökyläillyt, käynyt töissä, harrastanut, käynyt aamukahvitreffeillä, erinäisissä tapahtumissa ja jestas, ties missä. Nyt olisi hyvä hetki hengähtää ennen seuraavaa peliliikettä. Mikä se ikinä onkaan.

Ihana kirjoittaa pitkästä aikaa! 🙂

843051867.gif

Kuva googlen syövereistä

Suhteet Oma elämä Rakkaus