”Noooooh, mitäs minkki?” Kysyi Nikkaroija soitellessaan kuulumisia.

Aiemmin pohdin tunnesolmuja ja pitääkösemusta-eikösepidämusta-pidänkömäliikaasiitä-hysterisointeja jne. Kiitos kaikille myötäeläjille ja ajatuksistani puhumaan kannustaneille. Puhuttiin. Nyt ei kannata pidätellä henkeä loppuun asti, vaan kerron heti alkuun että emme ole seurusteleva pari, mutta mikään ei ole muuttunut (niin hyvässä kuin pahassa).

Viihdymme yhdessä, joskin näemme edelleen harvakseltaan. Saattaa mennä viikko ettemme näe, tai saatamme nähdä kolmena peräkkäisenä päivänä. Nikkaroija on kiireisen perikuva, sekä huono pitämään yhteyttä mutta hän on ilmeisen kiinnostunut kaikesta mitä kerron ja mistä höpöttelen. Aina kun nähdään, hän on läsnä. Vahvasti. Se tosin on vielä epäselvää onko hän vain huono puhumaan itsestään ja omista fiiliksistään vai eikö hän vain halua avata enempää. 

Nikkaroija ehkä vähän kavahti takajaloilleen kun aloitin keskustelun kertomalla, että olen häneen ihastunut (niin, aika lieviä ilmaisuja ja tunteennäyttöjä ja verrattain suuri kavahdus). Ensireaktio tosin laimeni hyvin nopeasti paremmalle tasolle minun näkökulmasta katsottuna ja hän oli hyväksyvä keskustelun etenemisen suhteen, kannusti minua kertomaan ajatuksistani ja tuntemuksistani, joskaan ei juurikaan antanut itsestään erityisen paljoa – mikä ei tullut lainkaan yllätyksenä. Myöskään keskustelun tuulet eivät olleet millään muotoa suotuisia ”yksinoikeudella”-ajatukselle, joten en lähtenyt sitä lippua edes tavoittelemaan.

Tässä on nyt näkemykseni mukaan kaksi vaihtoehtoa:

1) Nikkaroija pitää minusta yhtälailla kuin minäkin hänestä, mutta hän on kiireinen vaativan työn, kahden aikaavievän harrastuksen ja laajan ystäväpiirin kanssa. Hän arvostaa kovasti vapauttaan mutta haluaa silti säännöllisen epäsäännöllisesti löytää aikaa minullekin, joskaan hän ei ihan kovin paljoa tee pitkän aikavälin suunnitelmia. Ennen kaikkea hän haluaa edetä hitaasti (mm. aiempien huonosti päättyneiden parisuhdekokeilujen johdosta ja toisaalta ettei nyt haukkaisi paskaa, suoraan sanottuna – näin minun sanoin, ei hänen). Mitään varsinaista pelättävää minulla ei ole, pitää vaan antaa ajan kulua ja tutustua toiseen pikkuhiljaa paremmin. Tämän version puolesta puhuu moni asia, eikä vähiten se, miten hän käyttäytyy kun tapaamme.
Käymme myös ns. julkisilla paikoilla ja teemme juttuja, emmekä vain nyhjötä jomman kumman kotona. Toisaalta Nikkaroija myös viimeisimmän keskustelun yhteydessä sanoi olevansa tyytyväinen nykytilanteeseen, joten jos ei lue rivien väleistä, niin tässä ykkösessä ollaan. Ja kun kysyin hänen ensireaktion perään ”Eli haluatko, että pidetään seksi seksinä?” Hän vastasi: ”En mä niin sanonut.” No et niin, mutta etpä sanonut paljoa muutakaan, senkin Mies.

Tai sitten…

2) Nikkaroija pitää minusta sen verran, että olen kesä/syksy/jotain-kivaa kunnes parempaa tulee eteen. Hän pitää itsensä kiireisenä ja pitää myös huolen, että tietty etäisyys pysyy. Hänellä voi olla, tai voi olla olematta, useampia kesäkissoja rivissä, eikä hänellä ole aikomustakaan suunnata vakiintuneeseen parisuhteeseen tässä elämänvaiheessa (lue: minun kanssa). Mutta yritän päästä ylitulkinnasta eroon ja pyrin olemaan lukematta rivien välistä asioita joita en varmaksi tiedä siellä olevan.

Tiedostan siis sanomattakin, ettei tämä ehkä ole vuosisadan rakkaustarina, mutta ainakin Nikkaroijan kanssa on luvattoman helppoa ja hyvä olla aina kun nähdään. Katsotaan miten pitkälle se riittää. Joka tapauksessa se kriittinen askel on otettu, kun avasin sanaisen arkkuni ja sain häneltä ihan positiivisen vastaanoton.