Kaksinaismoralismista päivää!

Minulla on miespuolinen ystävä, jonka olen tuntenut jo useita vuosia. Jääkiekkoilija. Pitkä, hyvännäköinen, urheilullinen, hyvin pukeutuva ja hauska herrasmies. Hän on koko tämän ajan ollut parisuhteessa ja saanut välissä lapsenkin vaimonsa kanssa. Olemme aina tulleet äärimmäisen hyvin toimeen, meillä on täysin yhteen synkronoidut huumorintajut ja minä aina toilailen jotain, mistä hän vääntää hupia kaikkien kuullen. Ja kaikkia naurattaa. Olen aina nähnyt hänet vain ja ainoastaan kaverina.

Kerran, vuosia sitten, hän humalassa ehdotteli minulle yhteistä yötä mutta jyrkästi kieltäydyin, olinhan itsekin tuolloin vakavasti otettavassa parisuhteessa. Taisin myös vähän läksyttää häntä tästä ehdottelusta ja humalasta tokeennuttuaan häntä selkeästi hävetti ja kadutti ja tilanne jäi siihen. Lyhyen morkkiksistaan johtuvan etääntymisen jälkeen välimme taas normalisoituivat, eli kaikki oli jälleen hyvin heti kun hän unohti typeryytensä.

Sitten meni taas vuosia. Minusta tuli sinkku ja hän pysyi naimisissa. Kaikki oli ihan hyvin, kunnes erään yhteisen ystävämme synttärikemujen päätteeksi lähdin aamuyöllä kävelemään kaupungin läpi kotiini. Mies, tietysti, asui samalla suunnalla ja ehdotti kävelevänsä samaa matkaa omaan kotiinsa. Höpöteltiin ja naureskeltiin koko neljän kilometrin matka. Kaaduin kerran mekkoineni, mutta se johtui varmasti vain kengistä (ballerinoista…), ei niinkään humalatilastani… 

Kotiovella kysyin saako hän tilattua taksin vai jatkaako kävellen? Vastauksena kysymykseeni Kiekkoilija tarttui minua kädestä kiinni, veti lähelleen ja siinä seisoimme aivan kasvotusten tuijottamassa toisiamme silmiin. Jännitti. Sydän hakkasi hurjasti kun hän piti minua otteessaan. Työnsin miehen pois, käänsin selkäni hänelle ja aloin sovittaa avainta humalaiseen lukkoon. Tiuskaisin samalla jotain sen suuntaista, että mene kotiisi vaimosi luokse! Ei aavistustakaan mistä se itsekuri tuli, sillä enemmän kuin mitään, toivoin että hän suutelisi minua. Ja mitä teki Kiekkoilija? Otti kädestäni uudestaan kiinni, veti minut aivan liian lähelle luokseen ja taas jäätiin jännittyneenä tuijottamaan toisiamme, kunnes hän hiiiitaan varovaisesti, ehkä kysyvästi, lähestyi huuliani. Ehkä se johtui humalasta? Ehkä vuosien viattomasta flirtistä? Tai ehkä ihan vaan siitä, että mies suuteli aivan järjettömän hyvin, mutta siinä vaiheessa kun jalat meinasi lähteä alta, henki salpaantui ja vatsassa lehahti parvi perhosia, ei itsekurista ollut enää tietoakaan. Se saattoi ehkä olla latautunein suudelma sitten koskaan.

Ja miten hyvin mies suutelikaan! Hallelujah!

Mentiinpä siitä tietysti vielä sisällekkin vaihtamaan humalanmakuisia suudelmia. Mäkätin miehelle kerta toisensa perään siitä, miten väärin me molemmat, ja erityisesti hän, tässä tehdään. Mies totesi tietävänsä ja vaiensi minut ensin suutelemalla ja sitten toteamalla, miten hyvältä ja oikealta tämä tuntuu. Lopulta käskin hänen lähteä kotiin ja olemaan kuin mitään ei koskaan olisi käynytkään. Jouduin keräämään kaiken tahdonvoimani että lopulta sain henkisesti tarpeeksi voimaa irroittautua Kiekkoiljan otteesta ja työntää hänen vastentahtoisesti lähtevän (joskin hyvin treenatun) perseen ulos ovestani.

Työnsin oven kiinni ja kävelin sängylleni makaamaan. Tuijotin kattoa ja mietin että ”Noh, eihän tää nyt ollut millään muotoa keneltäkään esimerkkisuoritus, mutta se oli vaan suutelua..”

Kotimatkallaan sain vielä muutaman viestin joissa
a) kehuttiin takapuoltani (pisteet siitä!) ja 

b) kerrottiin tämän virheen tuntuneen hyvältä.

Samaan aikaan kun mietin, että Never Again, hymyilytti myös leveästi.

 

images.jpg

 

Suhteet Oma elämä Rakkaus

Nouse ja paa huulisi punaa – nyt vähän näyttää siltä, et maailma ei loppunutkaan

Koska voin valita olla onnellinen niin vastapainona Sinkkuuden harmeille ajattelin kasata niitä kesäisen hyviä puolia siitä, että status on SINKKU

  • Vaikka asunkin arkkitehtuurisessa helmessä, eli kultaisen 60-luvun neuvostokuutiossa kaupungin vanhimpiin lähiöihin kuuluvalla alueella, niin onnettomista äänieristeistä ja surkeasta naapurustosta huolimatta voin häpeilemättä laulaa kovaa ja tanssia alasti 32 neliön asunnossani, ilman että kukaan kokee myötähäpeää toiminnastani
  • Minun sotkut on minun sotkut. Vain itseäni saan syyttää jos kämppä valuu ryönää ja kummasti se, että olen ainoa joka sotkee, motivoi myös siivoamaan kun ei tule ikuista ”aina mä joudun tekee enemmän”-fiilistä.
  • Sinkkuus laihduttaa. Ei ole tarvinnut tehdä ruokaa kahdelle, joten usein tulee syötyä jotain helppoa ja nopeaa ja ennen kaikkea vähemmän kuin aiemmin. Tämän lisäksi leipominen on jotakuinkin kokonaan jäänyt. Hyvä yhtälö! 
  • Koko aikuisiän mentyä parisuhteessa, on järisyttävän vapauttavaa kun saa tehdä aivan mitä itse haluaa, täysin oman pään mukaan. Kukaan ei nalkuta musiikkivalinnoistani tai mikä pahinta, tule VAIHTAMAAN KAPPALETTA kesken parhaan kotijorauksen! Eikä myöskään tarvitse ottaa kuin oma mahalaukku ja nälkätilanne huomioon ruokailuja miettiessä. Aikamoista.
  • Se tunne, kun vain maailma on rajana tekemisille ja menemisille. Tämä todennäköisesti muuttuu helpostikin syksyä kohti ei-niin-iloiseksi asiaksi ja yksinäisyys voi hiipiä kulman takaa, mutta kesä ilman sitoumuksia on tooodella tullut tarpeeseen. If you know what I mean..
  • Voin flirttailla vaikka koko maailman miesten kanssa, jos siltä sattuu tuntumaan, enkä ole tilivelvollinen kenellekkään. Itsetuntoni myös kertoo, että todennäköisesti koko maailman mieskunta olisi myös valmis flirttaamaan kanssani, olenhan ihana. Köh. Myöskään kukaan ei ole tilivelvollinen minulle, mikä säästänee turhilta mustasukkaisuuksilta. Ehkä. Paitsi jos humalassa flirttailen jollekin limanuljaskalle. Sitten olen ehkä vähän tilivelvollinen itselleni. 
  • Ja jos nyt jostain syystä väliaikaisesti sattuu masentamaan, niin ainakaan kukaan ei ole luomassa merkitseviä katseita lantiolleni, mikäli sulatan levyllisen Fazerin sinistä mikrossa ja syön sen lusikalla suoraan kupista. Yhdeltä istumalta. Tämä ei perustu tositapahtumiin. Ainakaan paljoa.

notgiveafuck_0.jpg

 

Joten, kippis sinkku-kollegat!

miranda.gif

Kuva ja giffi

Suhteet Oma elämä Rakkaus