Päänsisällä silmänräpäystä nopeammin liikkuvat ajatukset on niitä, joita ei välttämättä kannata kertoa ääneen (siis kenellekkään), sillä siinä helposti alkaa vaikuttaa vähämieliseltä ja ennenkaikkea säälittävältä. Oikeassa elämässähän en tietenkään ole vähämielinen ja säälittävä vaan olen vakuuttunut, että muutkin ihmiset pyörittelee oman elämän aihekentästä henkilökohtaista sirkusta päässään, eli tässä satunnaisia otteita eräästä päivästäni.

Huh huh. Olipa kiva nähdä. Sillä on kyllä tosi näppärät sormet. Ja parta. Pidän sen parrasta – se on hyvän muotoinen. Parta kyllä tuo mieheen särmää. Eksällä ei oikeastaan edes kasvanut parta, mutta sekin oli aika suloista. Pitää muuten sopia koiran hoidot eksän kanssa juhannukseksi. Hitto, mullahan alkaa viikon ”talviloma” juhannuksesta. Nikkaroija menee kavereiden kanssa mökkeilemään juhannuksena. Mitähän sitä ite tekis? Eikö se vois vaan kutsua mut sinne minne itekin menee? En kyllä edes lähtisi tuntemattomaan porukkaan mukaan koko viikonlopuksi, mutta kutsu ois silti kiva (toim. huom. en ole koskaan ymmärtänyt tätä typeryyden multihuipentumaa ”en kyllä pääse/halua mennä, mutta ois se nyt, hitto vie, voinut edes kutsua”-ajatuksenjuoksua vaikka näköjään itsekin harrastan sitä pääni sisällä..).
Oho, viesti. Ääh, ei vieläkään siltä mitään. Miksei siitä kuulu mitään? Pitäiskö mun nyt kuitenkin laittaa viestiä ensin? No en laita. Laittakoot ite jos sillä on jotain asiaa tai intressejä mua kohtaan. Missähän vaiheessa ylityy se kynnys, että mahdolliset pakit olisi jo kova paikka ittelleni? Onkohan se kynnys mennyt jo.. Onkohan se aina ja kaikkia kohtaan sellainen ettei siitä välttämättä kuulu koko päivänä mitään, kunnes sitten ehkämahdollisesti myöhäisillalla muutaman viestin verran? Mistä hitosta mä tiedän pitääkö se musta tai oikeestaan että minkä verran se pitää musta? Mitä se haluaa musta, pesää vai parisuhdetta? Ehkä tää on semmoinen kesätreeni molemmille ja olen kuvioissa mukana niin kauan kunnes se löytää jotain parempaa ja kiinnostavampaa. Mikä muakin, fiksua ja kaikin puolin normaalilla järjellä varustettua naista, vaivaa kun olen jotenkin täysin vietävissä, sillai helvetin säälittävällä tavalla.
Oho, viesti. Siltä. Aaaww, pakkohan sen on pitää musta kun jaksaa olla yhteyksissä muutoinkin kuin ”pesäasioissa”.

Yllä olevaan tiivistyy kaikki se mitä en oikestaan ihan hirveästi haluaisi olla, joten kaiken tämän jälkeen keräsin itseni, tein tietoisen päätöksen olla enää vellomatta turhaan tänä kesänä. Syksyllä, jos Nikkaroijan ja minun tarina vielä silloin jatkuu, voin alkaa miettiä onko tässä aineksia johonkin vakavuuteen. Sitä ennen ajattelin kuitenkin ottaa kesästä kaiken irti ja pitää hauskaa ainakin Nikkaroijan kanssa. Kuluvan viikon ajan tämä vellomisajatusten tietoinen blokkaaminen on itseasiassa toiminut äärimmäisen hyvin. Asiaan tietysti voi vaikuttaa se, että viimeksi kun nähtiin ja olin jo tekemässä lähtöä, totesi Nikkaroija, että seuraavat neljä päivää on buukattu täyteen ohjelmaa, mutta kun niistä päästään niin nähdään ensi viikolla.