No Huh Huh!

Nikkaroija kutsui itsensä alkuviikosta kylään luokseni piiiitkästä aikaa. Tarkalleen ottaen 9 pitkää päivää. Ensin hän oli kyläilyreissulla muuallapäin Suomea. Sitten tuli pieni terveydellinen tilanne joka vielä kadotti pari päivää. Kunnes vihdoin nähtiin – oli jo aikakin. Olin toki myös kiireinen itsekin, joten en suoranaisesti aktiivisesti ehtinyt kaivata, mutta joka kerta kun Nikkaroijalta tuli whatsappiin viestiä, sydän vähän hypähti ilosta. 

Olin aika työntäyteinen koko viikon. Välissä oli muuttoseurana hengailua (niin kauan kun ei itse tarvitse kasata muiden Ikea-komplekseja ei myöskään ole mitään hätää), kävin läheisen lakkiaisissa, vietin aikaa ystävien kanssa, osallistuin ”homecoming vol 1”-juhliin ja tietysti viestittelin Nikkaroijan kanssa enemmän ja vähemmän. Enemmän hänen aloitteestaan ja vähemmän minun.  

Lakkiaisten suhteen mainitsin Nikkaroijalle juhlia edeltävänä iltana, että olen kolme vuotta visioinut mitä annan läheiselleni lahjaksi juhlapäivänä ja nyt edeltävänä iltana joudun nöyrtymään rahalahjaan ja korttiin. Ja mitä tekee Nikkaroija? Vastaa salamana ”Revi koivusta kaarnaa. Kastele se. Laita kuivumaan, jolloin kaarna rullaantuu. Kuivana avaat sen käärön, tunget rahat sisälle ja voilà. Parasta siinä on se, ettei ensi silmäyksellä tajua, että siinä kämäsessä käärössä on tuohta lahjana.”

Luin viestin ääneen ystävälleni, joka tyytyi toteamaan ”He’s a keeper!”
No AIJAA?!?

Tein työtä käskettyä, raavin kasaan viisi rullaa, pistin jokaiseen rahaa sisälle, sidoin sievällä narulla yhteen ja kas – täysin minun näköinen lahja oli kasassa. Olipahan kuulkaa vuoden pikavinkki! Kiitin Nikkaroijaa sievästi monin eri keinoin.