Löysin tulevan aviomieheni noin 15 tai 16-vuotiaana Kiss FM:n chatistä. Mies oli minua 6 vuotta vanhempi, joten useampi vuosi meni vain satunnaisesti netissä jutellen. Niinä useina aamun pikkutunneille kestäneillä chättäilykerroilla juttumme synkkasivat hyvin yhteen. Välissä olin teini-iän parisuhteessa muutaman vuoden ja sen suhteen tultua päätökseen, tapasimme ensimmäisen kerran tulevan ex-aviomieheni kanssa vuonna 2006, ollessani 19-vuotias. Matkustin Helsinkiin häntä tapaamaan ja ilta oli hauska. Mies oli äärimmäisen viihdyttävää seuraa livenäkin, hyvin herrasmiesmäinen ja huolta pitävä. Ei lainkaan itseään tyrkyttävä saatika lähentelevä, mutta kipinöitä lenteli urakalla molemminpuoleisesti.

Välissä vierähti taas muutama vuosi ja jossain vaiheessa mies tuli piipahtamaan luonani kertaalleen, asuin tuolloin vielä vanhempieni luona. Äitini sai slaagin enkä vielä tänä päivänäkään tiedä osasiko hän jälkeenpäin yhdistää sen satunnaisen yökyläilijän nykyiseen ex-aviomieheeni. Pitääpä kysyä.
Muutamaa kuukautta myöhemmin muutin omaan kaksiooni ja siellä mies piipahti jälleen pariin otteeseen. Yhteydenpito oli koko ajan enenevää ja säännöllisempää kun aiemmin olimme olleet vain hyvin satunnaisesti tekemisissä.
Vasta tällöin päädyimme punkkaan ensimmäistä kertaa. Aamulla kevätaurinko paistoi makuuhuoneen ikkunasta ja herätessä huomasin että mies makaa vieressäni ja tuijottaa minua hymyillen. Myhäilin onneissani, hymyilin takaisin ja ajattelin että nyt se on menoa. Sitten mies avasi suunsa ja sanoi: ”tiesitkö, että sulla kasvaa viikset?”.
Tästä ensimmäisen panon jälkeisestä aamun avaavasta kommentista saatiin lopulta vuosien ajan iloa irti ja kaikesta huolimatta päädyimme myöhemmin 6,5 vuotta kestäneeseen parisuhteeseen.

Kesä 2007 tuli ja vietimme käytännössä huhtikuusta syyskuulle kaiken liikenevän ajan yhdessä. Mies asui toisella paikkakunnalla ja oli töissä kolmannella, joten prätkällään hän hurautti luokseni käytännössä aina kun mahdollista, useita kertoja viikossa + viikonloput. Syksyllä asiat olivat edenneet jo niin vakaviksi, että minut oli esitelty perheelleen. Sitten tuli viikko, kun miehestä ei kuulunut mitään. Olin aivan hukassa 20-vuotiaan nuoren naisen elämänkokemuksellani kunnes eräänä arki-iltapäivänä hän ajoi koululleni ja pyysi käymään pihalla. Mies kertoi ”seurustelleensa aiemmin jonkun kanssa, mutta oli nyt päättänyt suhteen koska halusi olla vain minun kanssa”. Hän sanoi, ettei juttu ollut vakava tai muutoinkaan ihmeellinen, mutta koki tarvetta kertoa asian suoraan. Kysyin muutaman täydentävän kysymyksen ja lopulta hän vielä kertoi hommanneensa itselleen vuokra-asunnon minun kotipaikkunnaltani ja muuttavansa sinne seuraavana viikonloppuna. Hän kysyi haluaisinko ihan virallisesti seurustella kanssaan ja minähän halusin.
Toisaalta olin shokissa uutisista mutta toisaalta olin haltioissani. Ja siitä se yhteinen tarina ja oikea seurustelu lopulta alkoi.

Elämä oli vaiherikasta, koimme paljon ulkoisia vastoinkäymisiä (läheisten kuolemaa, prätkävarkaus, asuntomurto, pari onnettomuutta jne) mutta yhdessä oli aina vaan hyvä olla.

2008 muutimme virallisesti yhteen, asuttuamme puolisen vuotta epävirallisesti yhdessä. Vaihdoimme samalla paikkakuntaa. Ja kas, elämä oli aina vain ihanaa. Jossain vaiheessa kävi ilmi (mies kertoi osittain itse) että se suhde, jonka hän oli päättänyt, olikin ollut 5-vuotinen ja että he olivat olleet jopa kihloissa! Ystäviltään kuulin ettei se suhde ollut onnellista nähnytkään ja asiasta päästiin lopulta yli, mutta aikamoisen yllärin oli mies ihan vanhingossa jättänyt mainitsematta.
Muilta osin sekä ulkoiset puitteet että oikeastaan kaikki muukin oli kunnossa, mies toimi yrittäjänä, minä lopetin opiskelut 2009 ja pääsin vakituiseen duuniin (jossa btw olen edelleen – näin viis vuotta myöhemmin).

Me emme oikein koskaan riidelleet. Meillä ei huudettu, ei haukuttu, ei tapeltu vaan päin vastoin, vedimme aina yhtä köyttä ja olimme aina yhdessä linjassa toistemme puolella. Tunsin kuuluvani tämän miehen viereen. Me teimme paljon asioita yhdessä, ihan siivoamisesta alkaen. Laitoimme pihaa, kävimme ajeluilla, rakenneltiin juttuja, käytiin kyläilemässä jne. Viihdyimme molemmat.

Jossain vaiheessa jotain kuitenkin tapahtui. 2011 muutimme kalliiksi käyneestä paritalokaksiosta viereiselle paikkakunnalle kolmioon. Tavallaan puitteet oli kunnossa mutta nyt jälkikäteen olen alkanut epäillä kärsikö mies ehkä jossain myöhemmässä vaiheessa lievästä masennuksesta? En tiedä tarkalleen mitä tapahtui, ehkä jonkinlainen elämänilon taantuma, mutta kakkosessa (kihihi, no pun intended!) kerron suhteemme jälkimmäisestä puoliskosta, niistä lopuista vuosista.