Tinder on ihmeellinen paikka. Viikko sitten perjantaina löysin sieltä mukavalta näyttävän kundin. Laitoin kundille viestiä ja päädyttiin viestittelemään koko ilta. Juttu luisti niin hyvin, että sovittiin samantien keskellä yötä huoltsikka”treffit” ihan vaan nähdäksemme puolin ja toisin ollaanko kirvesmurhaajia vai eikö olla. Livenä kundi oli herrasmies, avasi ovea ja tarjosi iltateet ja oli muutoinkin huomioiva. Ja pohjoisehkon murteella höpöttelevä! Istuttiin tunnin verran lipittelemässä teetä kunnes kello oli jo oikeasti myöhä ja lähdettiin koteihimme. Unohtamatta sitä, että kundi oli kotoisin samalta kuolevalta paikkakunnalta kuin minun mutsikin (eli ties vaikka sisäsiittoisuudesta tunnetun Pohjanmaan ansiosta oltaisiin serkkuja? Ou jea…) niin jokin siinä kundissa kuitenkin teki vaikutuksen. Ehkä se, että nauroimme katketaksemme yhdessä?

Noh, Ilmeisesti kundinkin mielenkiinto heräsi, sillä seuraavana päivänä sain kutsun lähteä katsomaan laskeutuvia lentokoneita – ja totta hitossa menin! Kävi ilmi, että lentokoneet olivat mahtavaa ajanvietettä ja niiden jälkeen päädyttiin hänen luokseen katsomaan Euroviisuja. Ilta oli hauska. Meillä oli hauskaa keskenämme ja mikä parasta, jostain tuli aika tavalla kipinää (vrt. Amis, joka oli ehdottoman totaalinen turn off).

En halunnut olla liian innokkaan oloinen, mutta koska viihdyin tämän tauluja nikkaroivan miehen seurassa, laitoin hänelle seuraavana päivänä jotain hyvin casual-tyyppistä viestiä. Sain lyhyen vastauksen ja olin jo vakuuttunut että kundin mielenkiinto oli lopahtanut, joten en jatkanut viestittelyä enempää. Kunnes tätä seuraavana päivänä sain jälleen uuden tapaamisehdotuksen. En voinut kuin suostua. Menin siis uudestaan kyläilemään luokseen ja jälleen meillä oli kivaa. Aloin jo olla aika vakuuttunut, ettei hänellä ole kirveitä asunnossaan piilossa (kannustettuna tein tupatarkastuksenkin). Lähtiessäni vielä kerroin, että viikonloppuna on ystäväni pileet, jonne Nikkaroija olisi lämpimästi tervetullut.

Ja arvatkaa mitä? Sehän, hitto vie, tuli! Ison ystävälaumani keskelle, vieraaseen paikkaan olemaan selvinpäin humalaisten keskellä. Itsehän en olisi uskaltanu mennä, jos asetelma olisi ollut toisinpäin. Erityismaininnan Nikkaroija saa tästä sen vuoksi, että tässä samassa vanhassa ystäväporukassa on vieläkin ihmisiä, jotka 7 vuoden vakiintuneesta seurustelusuhteesta huolimatta eivät koskaan nähneet eksääni, joka ei vaan halunnut tulla paikalle.

Tullessaan Nikkaroija oli kohtelias, kätteli kaikki, kuten normaalit ihmiset tekevätkin ja yhtäkkiä se oli aivan muina haukina lohjanjärvessä. Tuntui, kuin Nikkaroija olisi aina ollut osa porukkaa, meillä oli vaan niin hauskaa ja vapautunutta yhdessä. Naurettiin porukalla, naurettiin toisillemme, naurettiin muille ja naurettiin yhdessä. Naurettiin niin kovin, että poskiin sattui ja ettei edes yritetty hillitä ja nauraa sievistelynaurua. Se oli mahtava ilta ja päättyi siihen, että Nikkaroija tarjosi minulle kyydin kotiin ja teki senkin täysin hillityn tyylikkäästi ja herrasmiesmäisesti.

Autossa toki ehdin jo kertoa puheripulin oirein värikkäitä juonenkäänteitä omasta elämästäni ja kaikesta minuun liittyvästä, mutten kuitenkaan uskaltanut sanoa viime vuoden avioliitontyngästäni. Ehkä ihan hyvä niin, sillä kotiinsa päästyään Nikkaroija laittoi fb-kaveripyynnön. Hetken panikoin ja ahdistuin, kunnes tajusin vetää henkeä, hyväksyä kaveripyynnön ja mennä nukkumaan humalaani pois.

Mutta tarinahan ei suinkaan jäänyt tähän.