Bändi ja superturva”seksiä” UUDEN muusikon kanssa

Tässä on taas ollut vähän kaikenlaista. Eräänä sunnuntaiaamuna heräsin jäätävään pääkipuun ja hetkeä myöhemmin herätin ystävänikin huuto-oksennukseeni. Hyvin hoidettu! Varsinaisesti edes tämä lupaava darra-aamu ei saanut masentumaan ja morkkistelemaan edellisillan tapahtumia.

Oltiin menty ystäväni kanssa katsomaan bändiä, jonka vokalistia olin kuolannut jo siitä asti kun muutama vuosi takaperin näin heidät keikalla Kouvolan Amarillossa (ah, muusikot!). Juteltiin vokalistin kanssa tuolloin pitkät tovit henkeviä keikan jälkimainingeissa ja tanssittiin hitaita, mutta olin silloisen avopuolisoni sukulaisnaisten kanssa liikenteessä, joten en tietysti suostunut antamaan edes nimeäni Facebook stalkkausta varten. Senkin parisuhteen loppukuviot kun olisin osannut aavistaa, niin oisin voinut toimia toisin. Hah.

Koko illan olin kuin paraskin bändäri! Flirttailin vokalistin kanssa lujaa, keikka oli mitä mahtavin ja meillä oli sangen viihdyttävää. Eturivissä joratessa otettiin kuva meistä ja bändistä taustalla, vokalisti tuli kuvaan mukaan ja työnsi mikin meille niin että laulettiin kilpaa. Voin kuvitella äänimiehen fiilikset tätä todistaessaan… Keikan loppupuolella vokalisti heitti rumpalilta rumpukapulan minulle – voitto! Bändäripisteeni hulahti rakettina tappiin.

Bändin vedettyä molemmat settinsä törmäsin kundeihin baaritiskillä. Vokalisti oli siirtynyt jo unille (se ei vieläkään tiedä että olen elämänsä rakkaus) mutta sen sijaan juniorikitaristi tarttui puuman flirttiin (pakko tarkentaa, että olen iältäni vielä hyvän matkaa alle 30 ja kundi oli minua 8 vuotta nuorempi – tähän hätään termit ”juniori” ja ”puuma” saavat siis kelvata).

Kundi oli pitkä ja jäntevä, pukeutui kivasti ja puhui murteella joka vei jalat alta. Samaa murretta puhui aikoinaan ensimmäinen poikaystävänikin. Huh. Valomerkki tuli ja muusikot ehdottivat siirtymistä jatkoille heidän hotellihuoneeseen – ja niin menimme ystäväni kanssa. Juteltiin, pussailtiin juniorikitaristin kanssa ja kosketeltiin rohkaisevasti toisiamme. Tunnelma oli jännittynyt. Junnu kysyi ”onko sulla takataskussa jotain kokeneemman naisen temppuja?”. Hämmennykseltäni lähinnä nauroin, mutta lupasin myös näyttää. Ystävä poistui paikalta kotiinsa ja sovittiin junnun kanssa, että jään hänen huoneeseen yöksi.

Turvaseksin puolestapuhujana kävi ilmi, että olin UNOHTANUT kondomit kotiin. Fail. Lähdettiin hakemaan niitä lisää keikkabussista, mutta kävi ilmi, etten päässyt enää hotelliin sen jälkeen sisään, kun en ollut siellä kirjoilla. Kundi ehdotti josko ostetaan puoliksi minullekin huone. Mietin asiaa nanosekunnin, kunnes totesin: En ole koskaan maksanut seksistä, enkä maksa nytkään. Kiitos, mutta ei kiitos.

Nappasin taksin ja lähdin perässä ystäväni kämpille.

Mikä pettymys. Molemmille. Mutta ainakin sain yhden tarinan lisää lokikirjaani.

not_groupies.gif

Suhteet Oma elämä Rakkaus Seksi

Rumpali – mystinen rumpali

Kuten viimeksi aavistelinkin niin siinähän kävi niin, että Rumpali perui tapaamisen. Hänellä kyllä oli täysin validit syyt siihen, mutta skeptisenä päätin pistää itseni likoon ja kerroin pitäväni hänestä ja haluavani tutustua paremmin. Samaan hengenvetoon annoin hänelle takaportin sanomalla, että on ihan ok jos hän on eri linjoilla asian suhteen. Rumpali kuitenkin kertoi viihtyvänsä kanssani ja haluavansa yrittää, katsoa mitä tästä tulee, vaikka onkin sellaiset pienet taloudellis-maantieteelliset haasteet välissä.

On mahdollista, että ylianalysoin (heh, minäkö?), mutta tuntuu, että jokin – ehkä välimatka – saa rumpalin vetäytymään. Joinain päivinä hän on aloitteellinen viestijä, toisina ei sitten ollenkaan. Viestiessään Rumpali on avoin: kertoilee menemisistään, tekemisistään, laittelee kuvia ja käy tykkäämässä, tai kommentoimassa jotain neutraalia somekuviin, mutta… viesteistä on lähes kokonaan kadonnut seksistinen ja flirttaileva sävy ja mikäli tuon sitä itse esiin, niin hän ei tartu asiaan. Jos viestittelemme illalla ja toivotamme hyvät yöt, saan toivotuksen romanttis-flirttaavaan sävyyn, mikä on kiva. Yöllä myös saattaa tulla viesti jossa hän ihan vaan yhdellä sanalla ilmoittaa kotiutuneensa työkeikalta, jotta tiedän.

Toisaalta nyt viikonloppuna rumpali laittoi, ensimmäistä kertaa sitten parin viikon takaisen tapaamisemme, intiimin kuvan.

En ymmärrä häntä. Järki sanoo, että tyyppi vaikuttaa siltä, kuin sillä olisi joku/joitakin muita keneen kohdistaa flirttienergiaansa, eikä sitä näin ollen riitä minulle asti. Mutta miksi se sitten vaihtelevasti jaksaa olla aloitteellinen viestien suhteen, kysellä kuulumisia ja höpötellä niitä näitä.

Veikkaan tunnepohjalta, että rumpali kaikesta huolimatta kuolettaa juttua pystyyn. Noh, katsellaan löytyykö aikaa treffata vai eikö löydy. Yritän tehdä diilin itseni kanssa etten yliajattele. Voin vaikka Tinderöidä tässä välissä. Eikö?

Suhteet Oma elämä Rakkaus Seksi