Hiljaiselon päätös

MOI!

Onpa jännää olla takaisin! On tullut kyselyjä, että missä olen ja mitä on tapahtunut. Noh, tässä olen ja KAMALASTI KAIKKEA on tapahtunut! On ollut niin kiire mennä tukka putkella ja tennarit taivaassa, ettei ole ollut energiaa paneutua blogiin. Talvi. Ja kaikki muut surkeat tekosyyt. Anteeksi.

Ihan ensimmäisenä kerrottakoot, että ei, ei ole parisuhdetta. Sen sijaan on kliseisesti parikin suhdetta. Tai mitä noita nyt on. Haha. Pitäydyn edelleen jo klassikoksi muodostuneessa motossa: viittä voi pyörittää, mutta kuudes on liikaa.

Olin myös loppuvuodesta ulkomailla viettämässä (hermo)lomaa. Olen ostanut ensiasunnon, humputellut menemään aika urakalla, luopunut oma-aloitteisesti tilanteesta jossa eksäni oli minun vuokralainen, sekä luopunut viimeisistäkin yhteisen elämän materialistisista jäännöksistä. Olen aloittanut uuden mahtavan urheilulajin, elänyt villiä sinkkuelämää; deittaillut enemmän ja vähemmän ahkerasti ja ollut superkiireinen myös työrintamalla. Tinder se vaan käy aina kuumana – edelleen.

Nikkaroija on vieläkin friends with benefits-kuviona mukana ja meillä on todella hauskaa ja vapautunutta yhdessä. Sen lisäksi on pari muuta kuviota, joista kerron myöhemmin.

Mutta miten tämä viikko alkoi? Noh. Olin ollut Nikkaroijan luona yökylässä, kuten niin monena muunakin sunnuntaina. Aamulla lähdin hierojalle ennen töihin menoa. Hierojana oli nuorehko kaveri, ei mitenkään erityisen kuuma tai ulkoisesti kiinnostava, mutta mukavan oloinen kundi. Ja miten sitten kävikään?

Kundi totesi heti alkuun: ”Ota vaan mekkoa pois ja housut kans, mutta rintsikat voit jättää.” 
Ja miten minä reagoin noin nanosekunnissa?
”Niin, tässähän kävi nyt sillä tavalla, että olin yökylässä ja nyt ei varsinaisesti ole alushousuja jalassa. Sopiiko, jos pitäydyn näissä leggingseissäni?”
Hierojakundin ilme oli priceless samalla kun itse mietin, että mitä helvettiä nyt taas, olisinko voinut sanoa vaikka että ”sopiiko, jos pidän leggingsit jalassa?” TAI MITÄ TAHANSA MUUTA! Ei, en voinut. Kun kaikki pitää möläyttää ääneen ennen kuin ajatus kulkee loppuun asti.

singlebells.jpg

 

Mitä teille kaikille kuuluu?!

 

 

Suhteet Oma elämä Seksi

Viikonlopun agenda

Jos perjantai-iltana tekee ei-yhtään-mitään, ja sitten puhelin soi, niin todellakin lähden kyläilemään Nikkarilaan kun kerran erikseen pyydetään. Vietin siellä yön kotieläimeni kanssa (Nikkaroijasta ja kotieläimestäni on muuten tullut oikein erinomaisesti yhdessä viihtyvä parivaljakko, ennakko-odotuksistani poiketen), kuten jo niin monet muutkin viikonloput on tullut vietettyä. Aamulla takaisin kotiin, sillä molemmilla oli muita menoja.

Entä mitäs tänään? Noh, tänään on treffit yhden uuden Tinder-Tuomon (nimi muutettu) kanssa. Ensitreffit oli menestys ja nyt nähdään siis jo toistamiseen. Aika jännää! Pidän hänestä. Hänestäkin.

Onneksi olen tuota pikaa lähdössä kuukaudeksi reissuun niin en pääse kiristämään tunne-elämääni ihan umpisolmuun ja saan miettimisaikaa, että mitä miltäkin suunnalta tahdon. Heh.

Ystäväni kannustukseksi tarkoitettuja sanoja lainaten: ”Oho, minkki pyörittää!”

Hauskaa viikonloppua!

 

dating-rotation-4.jpg

Kuva

Suhteet Oma elämä Rakkaus