Tag: ensitreffit

Ensitreffit Ankan kanssa

Ensitreffit Ankan kanssa

Löysin vuodenvaihteessa Tinderistä kivannäköisen kundin. Viestiteltiin pari päivää, soiteltiin muutaman kerran ja lopulta sovittiin lauantaitreffit. Mies vaikutti puhelimitse hyvältä. Normaalilta, kivalta ajanvietteeltä ja ihan täyspäiseltä. Moni kiinnostuksenkohde osui yksiin. Treffejä edeltävänä perjantaina kävin työkavereiden kanssa istumassa iltaa, tai aamua – miten sen nyt ottaa kun olin siis pitkäksi venyneen illan päätteeksi lauantaiaamuna lopulta viiden jälkeen […]

Korkeat odotukset

Korkeat odotukset

Löysin Tinderistä sattumalta velmulta näyttävän kundin. Aloimme jutella hänen aloitteestaan ja nähtiin parin päivän päästä. Ensitreffit meni kivasti, tultiin hyvin juttuun ja pientä varovaista flirttiä oli ilmassa. Kundi oli toiselta paikkakunnalta, joten hän varovaisesti tiedusteli majoitusmahdollisuuksia. En kuitenkaan ollut valmis raahaamaan suhteellisen vierasta miestä luokseni, joten kieltäydyin nätisti, mutta ehdotin että tavataan uudestaan. Pari viikkoa […]

Viikonlopun agenda

Viikonlopun agenda

Jos perjantai-iltana tekee ei-yhtään-mitään, ja sitten puhelin soi, niin todellakin lähden kyläilemään Nikkarilaan kun kerran erikseen pyydetään. Vietin siellä yön kotieläimeni kanssa (Nikkaroijasta ja kotieläimestäni on muuten tullut oikein erinomaisesti yhdessä viihtyvä parivaljakko, ennakko-odotuksistani poiketen), kuten jo niin monet muutkin viikonloput on tullut vietettyä. Aamulla takaisin kotiin, sillä molemmilla oli muita menoja. Entä mitäs tänään? […]

Yliajattelun kuparinen keskitie

Yliajattelun kuparinen keskitie

En tiedä kokeeko miehet kovia paineita treffipaikan valinnan suhteen, mutta myönnettäköön tässä heti, että ystäväni kanssa kyllä aina jaamme henkisiä onnistumispisteitä tarjotun treffiehdotuksen mukaan. Mitään tarkkaa asteikkoa ei tokikaan ole luotuna mutta paikka, persoonallisuus ja ylipäätään se, että ottaa ohjat ja ehdottaa jotain saa aina reaktion ”aa, pisteitä ehdotuksesta”. Tässä on luonnollisesti mahdollista saada miinuspisteitä […]

Se itsestään epävarma huijari

Se itsestään epävarma huijari

Pidettyäni pari päivää hiljaiseloa Upseerin jälkeen, päätin palata takaisin saaliille. Kaksimetrinen ja suorastaan pelottavan ja häijyn näköinen (ja minua 10 vuotta vanhempi) mies oli ottanut minuun yhteyttä nettideittiprofiilini kautta muutamaan otteeseen. Hän kirjoitti täysin normaalia suomea, vaikutti kohteliaalta ja muutoinkin normaalilta pelottavaa ulkomuotoaan lukuunottamatta, joten sovitiin treffit keskelle viikkoa. Hälytyskellojen olisi pitänyt soida ekan kerran […]

Upseeri

Upseeri

Järjestin ystävilleni tupaantulijaiset eräänä lauantai-iltana. Voimajuomaa naukkailtuani rohkaisin mieleni ja päätin laittaa viestiä Upseerille, jonka kanssa olin nettiprofiilini kautta viestitellyt pari päivää hyvin aktiivisesti ja kattavasti. Hänkin oli pitkä, komea ja ikäiseni mies jolla oli läjäpäin kunnianhimoa ilman itsekeskeisyyttä. Herrasmies (thank god for that!) ja puitteiltaan vähän liiankin hyvää ollakseen totta näinkin tavalliselle minkille kuin […]

Akateemikosta jouhiin

Akateemikosta jouhiin

Amiksen kanssa kokonaiset kolme päivää pyöriessä olin ehtivä nainen ja kävin myös toisilla ensitreffeillä. Kirjoitellessa tämäkin tyyppi vaikutti normaalilta, fiksulta, kiinnostavaltakin. Vähän ehkä idealistilta, mutta onko se nyt sitten huono asia lainkaan? Viestejä vaihdellessa ei kuitenkaan missään vaiheessa tullut semmoista oloa, että jalat muuttuisi hyytelöksi edes ajatustasolla, joten kundin ehdottaessa treffejä, hannasin. Selitin jotain ontuvaa […]