Tag: Nikkaroija

Unista painajaisiin

Unista painajaisiin

Olin viikonloppuna kyläilemässä ex-mieheni sukulaisilla, niillä mukavilla sukulaisilla. Meillä oli äärettömän hauskaa, todella hyvä reissu. Luonnollisestikaan ex-mies ei ollut paikalla. Lauantai-sunnuntai välisenä yönä näin kuitenkin hämmentävää unta Nikkaroijasta. Aiemmat unet ovat olleet lähinnä positiivisia kaikin puolin, kunnes nyt. Unessa sovimme Nikkaroijan kanssa että tapaamme. Tapaaminen siirtyi muutamaankin otteeseen ja hän vaikutti hyvin epäinnokkaalta ja muistankin ahdistuneeni […]

Otteita viestittelystä

Otteita viestittelystä

Viestiteltiin Nikkaroijan kanssa tässä päivänä eräänä taas kaikesta. Kerroin ystävälleni tapahtuneesta romanttisesta asiasta sydänhymiön kera. Kysyin alkaako hän hyperventiloida kaikesta romantillisesta hömpästä, johon sain vastaukseksi että jotakuinkin kyllä – joskaan ei ihan niin ehdottomasti. Jatkettiin vielä viestittelyä aiheen tiimoilta ja kirjoittelimme epärealistisista odotuksista joihin on parisuhteen osalta törmätty. Kerroin, etten usko yhteen ainoaan soulmate-ajatusmalliin, vaan […]

Ilmeisen vahvahkoa ihastumista

Ilmeisen vahvahkoa ihastumista

Mainitsin edellisessä postauksessa että päädyimme Nikkaroijan kanssa ensimmäistä kertaa saunomaan ja yökyläilemään yhdessä, hänen aloitteestaan. Sauna on siitä jännä paikka, että siellä tulee helposti juteltua mitä kummallisimmista asioista. Toisaalta on helppoa olla myös hiljaa ja vain nauttia olosta, sitä hiljaisuutta me tosin emme puhumiselta ehtineet vielä tekemään. Olen joskus ohimennen maininnut Nikkaroijalle, että Avara luonto on […]

Ensimmäinen yökyläilykö?

Ensimmäinen yökyläilykö?

Tässä eräänä päivänä viestiteltiin Nikkaroijan kanssa. Muutaman ruokaan liittyvän tekosyyn varjolla vihjaavasti tarjosin iltakyläilymahdollisuutta. Sain kiinnostuneen vastauksen, joka kuitenkin sisälsi ”katsotaan vielä illemmalla”-tyylisen disclaimerin. Ilta tuli eikä miehestä kuulunut halaistua sanaa. Ärsytti vietävästi. Taas rullasin päässäni ”oisit nyt voinu edes ilmottaa”-keskustelua mutta päätin, että ilmoittakoot jos ja kun siltä tuntuu. Puoliltaöin tuli pahoitteleva viesti, että […]

Placeholder image

Kesäisiä Nikkarointeja

Täällä taas! Ilolla luin poissaoloni päätteeksi kanssabloggaajien haasteista, juhannusjutuista ja TREFFEISTÄ! Hauskaa! Omalta osaltani 1,5 viikon blogihiljaisuus sisälsi mm. seuraavaa: Muutamat treffit Nikkaroijan kanssa ( <3 ) Monet huonosti nukutut yöunet Lentokenttätreffit ulkomailla asuvan ystävän kanssa Pitkän juhannuksen perheen kesken Hurjasti syömistä ja vielä enemmän nukkumista Viikon ”talvi”loman, joka siis vastikään alkoi ja kestää koko […]

Vellomisen ABC

Vellomisen ABC

Päänsisällä silmänräpäystä nopeammin liikkuvat ajatukset on niitä, joita ei välttämättä kannata kertoa ääneen (siis kenellekkään), sillä siinä helposti alkaa vaikuttaa vähämieliseltä ja ennenkaikkea säälittävältä. Oikeassa elämässähän en tietenkään ole vähämielinen ja säälittävä vaan olen vakuuttunut, että muutkin ihmiset pyörittelee oman elämän aihekentästä henkilökohtaista sirkusta päässään, eli tässä satunnaisia otteita eräästä päivästäni.   Huh huh. Olipa kiva […]

Yliajattelun kuparinen keskitie

Yliajattelun kuparinen keskitie

En tiedä kokeeko miehet kovia paineita treffipaikan valinnan suhteen, mutta myönnettäköön tässä heti, että ystäväni kanssa kyllä aina jaamme henkisiä onnistumispisteitä tarjotun treffiehdotuksen mukaan. Mitään tarkkaa asteikkoa ei tokikaan ole luotuna mutta paikka, persoonallisuus ja ylipäätään se, että ottaa ohjat ja ehdottaa jotain saa aina reaktion ”aa, pisteitä ehdotuksesta”. Tässä on luonnollisesti mahdollista saada miinuspisteitä […]

Tuskaisan pitkä viikko

Tuskaisan pitkä viikko

Kuluvalla viikolla on aktiviteettia taas jos jonkinlaista, tähän malliin: Maanantai – töitä & rikkoutuneeseen mutta sittemmin korjattuun autoon liittyviä toimenpiteitä, lenkkeilyä Tiistai – töitä & seinäkiipeilyä Keskiviikko – etäpäivä kotosalla. Alunperin tälle päivälle suunniteltu ystävän muutto vaihtoi päivää, eli seinäkiipeilyä/lenkkeilyä tms. Torstai – treffit putkimiehen kanssa (voi luoja… nyt tsemppaan itseni ja MENEN sinne hiton […]