Tag: sauna

Kaksi kaveria ja viinipullo

Kaksi kaveria ja viinipullo

Minulla on kaveri. Ei olla mitenkään erityisen läheisiä, mutta ihan semmoisia perushyviä kavereita keskenämme, tunnettukin ollaan jo viitisen vuotta. Pidetään yhteyttä säännöllisen epäsäännöllisesti. Vastikään kaveri teki minulle pienen palveluksen ja ehdotin, että jospa käydään vaikka yksillä lähiaikoina ja tarjoan hänelle juoman tai kaksi.  Muutamaa päivää myöhemmin sovittiin, että no niin! Nyt mennään yksille, sopivasti viikonloppu […]

Ilmeisen vahvahkoa ihastumista

Ilmeisen vahvahkoa ihastumista

Mainitsin edellisessä postauksessa että päädyimme Nikkaroijan kanssa ensimmäistä kertaa saunomaan ja yökyläilemään yhdessä, hänen aloitteestaan. Sauna on siitä jännä paikka, että siellä tulee helposti juteltua mitä kummallisimmista asioista. Toisaalta on helppoa olla myös hiljaa ja vain nauttia olosta, sitä hiljaisuutta me tosin emme puhumiselta ehtineet vielä tekemään. Olen joskus ohimennen maininnut Nikkaroijalle, että Avara luonto on […]

Ensimmäinen yökyläilykö?

Ensimmäinen yökyläilykö?

Tässä eräänä päivänä viestiteltiin Nikkaroijan kanssa. Muutaman ruokaan liittyvän tekosyyn varjolla vihjaavasti tarjosin iltakyläilymahdollisuutta. Sain kiinnostuneen vastauksen, joka kuitenkin sisälsi ”katsotaan vielä illemmalla”-tyylisen disclaimerin. Ilta tuli eikä miehestä kuulunut halaistua sanaa. Ärsytti vietävästi. Taas rullasin päässäni ”oisit nyt voinu edes ilmottaa”-keskustelua mutta päätin, että ilmoittakoot jos ja kun siltä tuntuu. Puoliltaöin tuli pahoitteleva viesti, että […]