Tuskaisan pitkä viikko
Kuluvalla viikolla on aktiviteettia taas jos jonkinlaista, tähän malliin:
- Maanantai – töitä & rikkoutuneeseen mutta sittemmin korjattuun autoon liittyviä toimenpiteitä, lenkkeilyä
- Tiistai – töitä & seinäkiipeilyä
- Keskiviikko – etäpäivä kotosalla. Alunperin tälle päivälle suunniteltu ystävän muutto vaihtoi päivää, eli seinäkiipeilyä/lenkkeilyä tms.
- Torstai – treffit putkimiehen kanssa (voi luoja… nyt tsemppaan itseni ja MENEN sinne hiton treffeille!)
- Perjantai – töitä. Ystävän muutto ja toisen ystävän kotiinpaluujuhlat
- Lauantai – veljentytön lakkiaiset kotipaikkakunnallani
- Sunnuntai – Eiköhän tähän jotain tuiki tärkeää vielä saada ajoitettua.
Huomaatteko mitä puuttuu? Ei ainoatakaan tapaamista Nikkaroijan kanssa. Ääh. No, syykin on hyvä. Nikkaroija on ma-ti ympäripyöreitä päiviä töissä itsestään riippumattomista syistä ja keskiviikosta sunnuntaihin velvollisuudet kutsuvat kotipaikkakunnallaan. Nyt kun on huimat 2,5 viikkoa tunnettu, on jännä huomata miten viikon tapaamattomuus saa jo ihan levottomaksi. Ihmismieli on kumma. Joudun aktiivisesti muistuttamaan itseäni, etten muutu ihmistakiaiseksi (en tiedä kävisikö niin oikeasti, mutta koen turvallisemmaksi pitää yllä hillityn tyylikästä imagoa). Olen toki myös aina tiedostanut sen, että jos toisista tykätään, niin minusta ei olisi satunnaiseen yhteydenpitoon ja turhan harvakseltaan tapahtuvaan tapailuun. Joku Roti Sentään kärsivällisyydelläkin!
Itsekritiikkini riittää kuitenkin pienimuotoisesta ihastuksesta huolimatta ymmärtämään millaista ihmistä kukaan ei jaksa katsella:
Kuvan tarjoaa ystävämme Google.