Opiskelen tällä hetkellä toista vuotta matkailualaa monimuotoryhmän mukana. Monimuoto-opiskelu on sellaista, että lähiopetuspäiviä on vain muutamana päivänä kuukaudessa ja loppuaika on tehtävien tekoa kotona muun elämän ohella. Kuulostaa varsin helpolle ja kevyelle hommalle, eikö!

Haaste piilee siinä, että tehtävien teko vie oikeasti yleensä aikaa reilusti. Ne eivät ole mitään pieniä ja helposti tekaistuja kirjoitelmia, jos haluaa edes hiukan panostaa ja oppia enemmän. Toki toisinaan on mukana sellaisiakin tehtäviä, jotka saa tehtyä hetkessä, ne ovat ihana kevyttä vaihtelua. Mutta useimmiten tehtävien teko vie aikaa tiedon keräämisen, asiaan perehtymisen ja sen varsinaisen kirjoitustyön vuoksi. Kevyempää monimuoto-opiskelu on mielestäni kuitenkin kuin normaali joka päivä koulussa tapahtuva opiskelu, eli niin sanottu päiväopinto toteutus. Monimuoto-opiskelussa voi itse rytmittää tehtävien teon ajankohdan omiin aikatauluihin sopiviksi, mikä mahdollistaa vapaa-ajan vieton ja matkustelun lähes milloin vain. Tehtävät voi myös ottaa matkalle mukaan, enhän tarvitse opintojen eteenpäin viemiseen muuta kuin tietokoneen ja kurssien materiaalit.

Kääntöpuolena tässä vapaassa aikataulussa on tietenkin se, että on osattava pitää itselle kuria jotta tehtävät tulevat oikeasti tehdyiksi määräaikaan mennessä. On niin helppoa unohtaa lähiopetusjakson jälkeen kaikki kouluun liittyvät jutut nurkkaan ja elää ihan tavallista elämää. Opintojen alkupuolella itselle kurin pito oli varsin haastavaa, ja ei ollut ollenkaan harvinainen se tilanne että kirjoitin sormet sauhuten viimeisenä iltana muutaman sivun mittaisia raportteja. Silloin kello tuntui ihan kunnolla juoksevan eteenpäin ja deadline oli usein ihan minuuttien päässä. Se oli todella stressaavaa ja väsyttävää puuhaa. Käytäntö opettikin, että koulutöitä kannattaa jakaa tasaisesti eri viikoille lähiopetuspäivien väliin, jottei viimehetken kirjoituspaniikista tarvitsisi vähän väliä tuskailla. Opintojen toinen vuosi onkin sujunut tehtävien teon osalta huomattavasti kevyemmin, vaikka välillä toki itsekuri meinaakin lipsua. Mutta ei enää niin pahasti kuin ensimmäisenä vuonna. Aina voi oppia uusia konsteja, kun tarpeeksi ”hakkaa päätään seinään”. Ennen olin nimittäin lähes aina kevyesti viimetipan maailmanmestari, joten tapojensa muuttaminen ei ole ollut mikään helppo ja kevyt prosessi. Mutta muutos on ollut pelkästään hyvästä tässä asiassa!

Kissani ovat myös oppineet ottamaan kaiken hyödyn irti siitä, että opiskelen pääsääntöisesti kotona. Varsinkin Laku-niminen kissani nauttii täysillä niistä päivistä, kun teen pitkää päivää tietokoneen ääressä. Laku istuu tai makoilee reteesti sylissäni milloin mitenkin päin rötköttäen, ja seuraa mitä teen. Välillä se intoutuu jahtaamaan hiirtä tietokoneen näytöltä, painelee näppäimiä ja läppärin touchpadia. Toisinaan se pitää tassuaan kirjan sivun päällä, jottei sivu pääse kääntymään vahingossa (eikä anna minunkaan kääntää sivua mitenkään helpolla). Varsinainen apulainen siis, niin hyvässä kuin pahassa 😀

Tästä apulaisestani onkin kerääntynyt kotiopiskelupäivieni ajalta jo varsinainen kuvasarja. Kuvat voisivat ihan hyvin olla yhden kokonaisen päivän ajalta, niin paljon tuo kaveri sylissäni on läheisyyttä ja rapsutuksia kerjäämässä:
 

Päivä alkaa aamupalalla ja päivän lehteä selaillen. Lehdenluku aloitetaan aina kepeästi sarjakuvilla.

Aamiaisen jälkeen voi koulutöiden teko alkaa! Ensin katsotaan mitä aihetta tänään käsiteltäisiin, ja sitten ei muuta kun hommiin.

Koulutöiden lomassa voi myös vilkaista facebookista, mitä kavereille kuuluu. 

Toisinaan on lueskeltava kirjoja tentteihin, tai etsittävä ryhmätöihin tai muihin tehtäviin materiaalia.

Kun päivän koulutehtävät on tehty, voi rentoutua mainoslehtisten äärellä ja haaveilla sisustusunelmia.
Tällä kertaa lehdessä ei ollut mitään varsinaisesti Lakulle suunnattua.
 

Tehokkaan opiskelupäivän jälkeen on hyvä lähteä kunnon ulkolenkille raikkaaseen pakkassäähän.
Sinne saan sentäs mennä ilman Lakua!

Täytyy kyllä myöntää, että tuo otus tekee opiskelustani huomattavasti viihdyttävämpää ja kevyempää, kuin mitä se olisi ilman tuota karvaista kaveria. Kirjoitustyön lomassa tulee ihan huomaamatta pidettyä vähän väliä taukoja, kun katille on annettava huomiota. Vaikeimpienkin aiheiden pohtimiset muuttuvat asteen verran helpommiksi, kun kuulee pienen kissakaverin kehräävän sylissä ihan rentona ilman huolen häivää <3
 

P.S. Sunnuntaina 21.2. vietetään jälleen Ravintolapäivää. Paikkakuntasi pop-up -ravintoloiden sijainnin löydät täältä. Ei muuta kun herkuttelemaan!