Milloin on lupa laiskotella?
Minun lauantaini ovat yleensä oikeita puuhapäiviä, on kaupassakäyntiä, siivousta ja kaikenmoista rästiin jäänyttä hommaa viikon varrelta. Tällä viikolla minulla oli ylimääräinen vapaapäivä perjantaina, joten ennätin hoitaa seuraavan päivän työt alta pois etuajassa. Siispä ensimmäisen kerran miesmuistiin heräsin lauantaihin, jolloin minulla ei ollut mitään ohjelmaa. Ei kaupassa käyntiä, ei siivousta, ei treeniä, ei vieraita ei kerrassaan mitään. Melkein tätä ei osannut todeksi uskoa. Toisaalta heti tuon oivallettuani tuli kovin syntinen olo ja sisäinen ääni päässä alkoi hätistellä minua kaapin siivoukseen, Puijon portaisiin tai purkamaan loputonta ToDo-listaani, ”kun minulla kerrankin on aikaa”.
Meikäläinen on jumiutunut sisäisessä ajatusmaailmassaan jonnekin viime vuosituhannen alkuun. ”Ei luoja laiskoja elätä” ja ”Hiki laiskan syödessä” jne. mentaliteetti elää syvällä mielen sopukoissa ja ruoskii ja soimaa äänekkäästi aina, kun otan luvattoman lepohetken. Lepohetki puolestaan on luvaton aina, kun minulla on tekemättömiä töitä. Koska keksin itselleni koko ajan ja alati uutta puuhaa, minulla on jatkuvasti vuoden mittainen To Do-lista odottamassa. Kaiken kaikkiaan olen siis noidankehässä – minulla ei ole koskaan lupaa laiskotella.
Tällä mentaliteetilla varustettuna teen jokaikisestä asiasta ja liikenevästä hetkestä suorittamista. Aina rentoutumista myöten. Kyllä – minulla on alati stressi ja huono omatunto myös siitä, että koskaan en ennätä kunnolla rentoutua ja olla tekemättä mitään. Luultavasti minun pitäisi varata kalenteristani aika rentoutumiseen. ”Makaamista sohvalla tabletin kanssa klo 13.15 -14.40.”
Jonkun verran henkistä ristiriitaani on helpottanut tänä vuonna aloittamani bullet journalin pito (tästä oma postauksensa tulossa joskus). Sen avulla on helppo jäsennellä tekemättömiä töitä, isompia asioita, joskus tehtäviä asioita ja juuri niitä ärsyttäviä lukemattomia pieniä juttuja jotka pitää muistaa jossain välissä hoitaa ja jotka painaa epämääräisesti siellä mielen päällä koko ajan. Nyt kun rastin bulletistani jonkin asian hoidetuksi, olen edes hetken hyvällä mielellä. Toisaalta olen ahdistunut ja poden huonoa omatuntoa siitäkin, jos joku päivä bujo jää täyttämättä. Bullet journalista löytyy erinomainen artikkeli täällä
Tässä minulla olisi oiva itseni kehittämisen paikka. Minun pitäisi ensinnäkin tyytyä vähän vähemmän täydelliseen. Ts. on hieno juttu, jos ennätän siivota vaatekaapistani topit järjestykseen. Ei haittaa yhtään vaikka t-paita, paitapusero, neule, colleget jne. hyllyt jää tällä kertaa siivoamatta. Ne voi hyvin odottaa ensi viikkoon tai tulevaan kuukauteen. Hyvä minä, tapu tapu!
Ehkä tämän seurauksena en tekisi asioiden aloittamisesta elefantin kokoista möykkyä ja päästäisi tekemättömiä töitä kasaantumaan mielessäni vuoreksi. Toisaalta minun pitäisi yrittää saada ajatusmaailmaani periluterilaisesta työn raskaan raatajasta enemmän ihanan etelä-euroopalaiseksi manana suuntaiseksi. Tällöin en niin suurta murhetta kantaisikaan, vaikka se hyllyllinen toppeja nyt siellä vinksottaa sotkussa.
Tänä viikonloppuna olen vaimentanut päättäväisesti sisäistä ääntäni ja aloittanut Netflixistä Gillmoren tytöt -maratonin. Sille olkoon loppusyksyn lauantai-illat pyhitetty.
Kaikesta huolimatta, ihania ja hyvin ansaittuja laiskotteluhetkiä niin minulle kuin kaikille muillekin!
