Asuntokuumetta

Olen muuttaja. Olen ikuinen levoton sielu. Kerta toisensa jälkeen olen kuvitellut löytäneeni lintukodon, jonne tulen asettumaan ja elämään onnellisena elämäni loppuun saakka. Kunnes BÄNG – löydän itseni taas lähtökuopista katselemassa asuntoilmoituksia. Usein tämä ajatus käynnistyy puolivahingossa, hetken mielijohteesta. Silmiini sattuu mielenkiintoisen näköinen kohde ja ennen kuin huomaankaan, olen taipaleella muuttokuorman kanssa. Minä en kiinny kovin kovasti paikkoihin. Nappaan kissat kainaloon ja lähden.

Uudessa kodissa pitää olla jotain spesiaalia, mieluummin jotain mitä entisissä ei ole ollut. Se voi olla sijainti, keittiö, maisemat, mitä tahansa, uutta ja kiinnostavaa. Kun menen katsomaan uutta asuntoa, tiedän melko lailla saman tien, onko siinä potentiaalia vai ei. Toisinaan olen rakastunut ensi silmäyksellä, toisinaan on pitänyt miettiä yön yli, mutta aika pian minä tiedän.

On sellaisia kriteereitä, joista en tingi. Yksi niistä on sijainti, kodin tulee olla keskustan liepeillä, lähellä kaikkea. Toinen on pohjaratkaisu, kapeat käytävät ja ahtaat poterot ovat luotaantyöntäviä. Näkymät ovat tärkeitä. Niihin ei pysty vaikuttamaan remontilla tai sisustusratkaisuilla. En halua, että vieressä on talo kättelyetäisyydellä ja että kodissa on koko ajan oltava verhojen takana. Sauna ja (lasitettu)parveke ovat minulla melko korkealla prioriteeteissa. Samoin minulla on pakkomielle, että haluan asua ylimmässä kerroksessa. Pinnoilla, värimaailmalla ja myyjän sisustustyylillä ei ole minulle merkitystä,  katson pelkästään asunnon potentiaalia. Sikäli tietysti parempi, jos pinnat olisivat oman maun mukaiset, koska remontointi on sitten jo oma urakkansa.

Niin on taas tänä kesänä käynyt, että muuttokuumetta on alkanut olla ilmassa. Vastaan putkahti sen verran mielenkiintoinen asunto, että lamppu syttyi. Niinpä löysin itseni jälleen kerran asuntoesittelystä. Kyseessä oli ensiesittely, pieni kolmio keskustan laitamilla. Asunnossa oli saman verran neliöitä kuin tämänhetkisessä kaksiossani, joten olin varautunut ahtaaseen putkaan. Pohjaratkaisu oli kuitenkin varsin hyvä. Asunnossa oli oma sisäänkäynti luhtitalon tyyliin ja tuulikaappi, näistä pidin. Myöskään sisääntulo ei ollut ahdas sumppu. Nämähän luovat asunnosta ensivaikutelman.

Keittiö-olohuonetila oli aika kompakti, mutta tilaa oli kuitenkin riittävästi. Makuuhuone oli mukavan kokoinen ja kolmas huone (joka minulla tulisi olemaan työ-/vierashuoneena) oli riittävä. Aivan luxusta oli se, että asunnossa oli vaatehuone, joskaan se ei ollut kovin tilava. Näkymät olivat toiselta puolen taloa normaalit ja mukavat, toiselta huikeat puisto- järvinäkymät. Kivenheiton päässä ydinkeskustasta ei parempaa voisi toivoa.

Huonoa asunnossa oli kylpyhuone ja ”kodinhoitohuone” ratkaisut. Kylpyhuone oli melko ahdas ja siellä oli tilaa viemässä iso höyrysuihkukaappa (näistä minulla ei ole mitään kokemusta). Vastakkaisella puolella oli kodinhoitohuoneena mainostetu tila, joka oli käytännössä vessan kaltainen koppero, jonne ei mahtunut oikein muuta kuin pesutorni. Mielestäni tämä oli täyttä tilanhukkaa. Saunaa ei ollut, se oli iso puute. Parveke oli upea, iso terassiparveke, mutta siellä ei ollut lasitusta, joka on minulle iso miinus. Suurimpana huomioitavana asiana on se, että tässä asunnossa on 15 vuotta vanhempi taloyhtiö kuin tämä, missä asun nyt. Se tarkoittaa, että lähivuosina on tiedossa isoja ja kalliita remontteja.

Paljon risteilee ajatuksia päässä nyt. Olen laittanut kerrankin paperille plussat ja miinukset ja harva se päivä lisään listaani uuden asian.

Nyt on tilanne sitten se, että oman asunnon myynti on käynnistymässä. Kunhan nähdään, miten se etenee, katsotaan, onko tuo toinen asunto edelleen myynnissä. Ellen saa tästä todella hyvää hintaa, minun ei missään tapauksessa kannata vaihtaa. Toisaalta taas aina, jos löytää mieluisan asunnon, aiheuttaa se ongelmia, jos oma asunto on myymättä.

Elän siis mielenkiintoisia aikoja. Jälleen kerran.