Pariisin reissu oli ja meni mennessään lokakuun alussa. Junalla reippaat 6 tuntia suuntaansa täältä Etelän huudeilta. Vastapäisen sedän pistävän katseen alla oli haastavaa koittaa syödä joka suuntaan ruikkivaa mandariiniä, joten Gare Lyonin asemalla hoipuin suhteellisen oksennusoloissani syömättä. Se oli nääs muistettava ensi kosketus pääkaupungin maaperään. Olin myös suhteellisen varma että eijumalautamissämäoon, kun ei ihan hetkeä ennen asemalle saapumista vielä oltu kaupungin vilskettä vilkaistukkaan vaan paahdettu satoja kilometrejä vain lehmien, peltojen ja metsien kyllästämien seutujen halki, mutta niin se Pariisi sieltä koitti, lopulta.

Oloista huolimatta, paahdoin muutaman junan vaihdon ja yleisen sompailun jälkihöyryillä kuitenkin Orlyn kentälle kolleegaa onnistuneesti vastaan. Matkalaukku jämähti juna-aseman turvaporttien väliin eikä kahva ollut enää yhteistyökykyinen, huono olo, likainen naama ja hikinen olemus, mutta perillä mitä perillä! Tunnehan on ihan sama, saavuitpa mihin tahansa!

Meillä ei ollut Pariisissa liiemmin aikoja kierrellä ja tutustua tarjontoihin. Passinhaulla, kun oltiin ja tekemässä etenä molemmat duuneja, oli meillä vain yksi päivä aikaa liihoitella Pariisin keskustassa turisteina.

Jalat rakoilla, vatsa kipeä nauramisesta ja aivan aivottomia selfie-kuvia puhelimet väärinä, mutta tulipahan nähtyä kriittiset pointsit ja paljon jäi ensi kertaa odottelemaan!

Kaksi riuskaa leidiä kuitenkin varpaat täynnä rakkoja nappasi pyörätaksin ja nauramisesta ei kustin polkiessa yksinkertaisesti meinannut tulla loppua, lähinnä homma meni Champs Elyseellä aivan hysteeriseksi. Suhari polki heikkopäisenä vekotinta kaistojen välissä autojen huohottaessa takarengasta vasten ja me sympaattisina suomalaisina hirnuttiin pissalirut pöksyissä tarakalla. Ah, tässä kohdassa allekirjoitan lauseen ”you just got to love Paris” 😉

Korkeanpaikankammoisille painoindeksi tarkistus on hyvä hoidella Eiffel-tornissa. Muutaman kipeän mulkaisun ja suomalaisen perkeleen päästin, kun saksalainen teinilauma kokeili kantapäät edellä vieressä onko lasi todella kestävää vai saisiko siihen murtumaa aikaan. 

Kaiken kaikkiaan Pariisissa tuntuisi olevan ystävällisempiä ihmisiä kuin täällä etelän kehdossa. Liekkö totta, mutta siltä täältä tulijasta vaikutti. Pohjoinen-Etelä asetelma hämmästyttää, koska tuttuahan on puhe Niistä Pariisilaisista… 
Ei muuta kuin uutta reissua suunnittelemaan! Ruokatarjonnat, iltaelämä (taksin lennosta nappaamista lukuunottamatta), shoppailut sun muut, kun jäivät odottelemaan vielä tsekkausta…