Kielikylpy pakon edessä
BUAHHAHHAA. Meidän uusi duunari on tunisialainen toveri. Kelpo hemmo, mukava, ystävällinen, helvetillisen ahkera kaiffari, hauska. Ongelma on, että ainoa englannin lause on ”hou arr ju” ja muuta ei myöskään ole tuolla ymmärryspuolella hallussa. Siippa Sipuli saanee siis kielikylvyn todellakin pakon sanelemana.
Ranskan kieli on kaunis, soinnukas ja vaikea. Sopii kokeilla puhua puhtaasti murtaen ärrät ja suhut ja sihit! Meidän Ranskan tarinan alkumetreillä mä osasin sanoa sujuvasti tortue, kilpikonna ja Siippa laskea kymmenneen ilman, että tiesi koska edellinen numero loppuu ja seuraava alkaa. Siinä sitten alettiin pikku hiljaa hiffata bonjourit, bonsoirit ja au revoirit. Sitten alkoi onnistua ison kaljan tilaaminen ja hyvän yön toivottaminen.
Seuraa pari vinkkivitosta. VINKKi: Bonne Nuit ei toivoteta koskaan ellet ole varma toisen kömpimisestä varmasti peiton alle heti toivotuksen jälkeen. VINKKI 2: Isoja kaljoja ei juoda, ne on pression kokosia pikku kaljoja. Meidän kantis paikoissa ei ensinnäkään yksinkertasesti ole kovin montaa kolpakon koko luokkaa olevaa lasia, joten mikäli seurue suomalaisia kaljan kittaajia kömpii ovesta sisään, joutuu osa tyytymään pienempään lasiin.
Takaisin kuitenkin tähän uuteen vahvistukseen töissä. Hän on kultainen ja kovin lämmin miekkonen. Pärjätään ranskalla, no problem, mutta pakollinen kielikylpy sopii Siipalle enemmän kuin hyvin! Herra ei äännä tai sano ranskaksi sanoja kuin äärimmäisen pakon edessä. Suomalaista urpoutta ujoutta… Perusluontoset hommat on pakkokin hoitaa ranskalla joka päivä luonnollisesti, mutta JOS tietää vastustajan olevan englannin taitonen, vaihtuu kieli hyvinkin haipakkaa. Meidän kaverit täällä naureskelee monesti, että miksi puhutaan kahta kieltä hela tiden; Siippa englantia ja toiset ranskaa. Se on muodostunut kirjoittamattomaksi säännöksi ja on yhtä luonnollista tietyissä porukoissa kuin Anita Hirvosen kiharat. Siippa toisinsanoen osaa ja taitaa franskan, mutta se, että saisi niitä sanoja mongerrettua ulos. Oh, mon dieu, se on tuskan takana ilman pakkoa. Nyt siis on super hyvä, että tämä pakollinen kielikylpy otti sijaa meidän elämään. Aamukaffille sain seuraksi nämä mainitut herrat, toveri tunisialaisen ja Siipan, ja siinä me sitten paapatettiin ärrät rohisten ja suhinat sihisten ilman ongelmia, kun oli pakko.
Mikä meihin fiksuihin ihmisiin sitten tuleekin, kun kyse on toisesta kielestä, hä? Eihän penttiperäläkään Keimolan portilla rekassa istuessaan kuuntele kuinka Kiinasta tulleent opiskelijan osaaminen prepositioissa onnistuu tai ääntääkö tämä Kiinan Ping äät ja ööt koittaessaan kysyä missä on Tampereen bussi. Penahan koittaa vaan keskittyä siihen mitä puhutaan ja kysytään. Eikös?