Letkeen menon toive vieraille.

Meille on tulossa vieraita kahdessa eri kokoonpanossa viikon sisään. Toinen co on ystävä, jonka vierailu osuu päällekkäin serkun perheen kanssa. Meitä on siis 5 aikuista ja kaksi alta 6 vee lasta ryhmässä reilun viikon verran yhtä aikaa ja tekemistä pitäisi kehitellä. Paineita EN OTA. Niitä olen monista vieraista kantanu jo niin moneen otteeseen, turrrrhaan, että menköön syteen tai saveen, mutta ”tämä talo elää tavallaan, vieraat lähtee ajallaan”. Tarkoittaen siis ettei meidän arkielämä pysähdy vieraisiin. Suunnitelmissa olisi viettää aikaa yhdessä, tehdä ja kokea jotain, nauttia.                                        

   Huvipuistoilua, yes sir.        Kulttuuria, oui.        Syöminkiä, totta maar.

 

dsc01999.jpg

Mä tykkäisin tehdä jotain sellasta perushuttua, niinkon mitä muutkin. En turismihömppää vaan esim. kävästä markkinoilla penkomassa jos jonkinlaista krääsää, hypistelemässä antiikkia ja vanhoja levyjä.

dsc01990.jpg

Istua terassilla ja herkutella. Kävellä torilla ja nauttia viikonlopun rauhasta. Ottaa torkut puistossa piknikin ohessa. Kikatella ja juoda hyvää shampanjaa. 

heina12_6.jpg

Sitä vastoin mua ei huvittais tehdä perusretkiä joissa kirmataan hiki päässä ja koitetaan nähdä mahdollisimman paljon, ei mahdollisimman hyvin. Sellasta letkeetä menoa, juu nou. Kuitenkin työt painaa päälle, koiran lenkit ja ruokinnat hoidetaan ihan ilman juhlallisuuksia, tapaamisia pukkaa, on dinnereitä asikkaiden kanssa jne. Mitään riekkulommoo ei siis meidän oo mahdollisuus vietellä.

Koitan siis ehkä huonostikkin johdateltuna sanoa, että olis kiva, että vieraat tulis aina ihan vaan osaksi meidän arkea. Ilman sen kummempia suunnitelmia ja olis myös sitten ihan itse valmiita tekemään jotain niiden suunnitelmien eteen eikä odottais meidän hihkuvan riemusta retkistä Monacoon, St Tropez’iin jne. Meidän vapaille on kivakin kekkailla yhteistä menoa ja jotain reissua, mutta muistaen muuten, että meidän loma ja vapaat ei kulje käsikädessä välttämättä vieraiden talvilomien kanssa.

Kuullostanhan nyt sitten ihan varmasti tosi helvetilliseltä emännältä, joka naama nutturalla jo valmiiks on kyrsääntynyt vielä jopa saapumattomiin vieraisiin? No, ei oo tarkotus. Kiva, että tuutte toverit ja suku hyvä! Olette tervetulleita ilman jeesusteluita, kyllä mää teistä diggaan.

Suhteet Ystävät ja perhe
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.