Ei biletetty ei.

Iltapukuloistetta, oletettavasti tyylikkäitä tyyppejä ja hyvää shampanjaa. Sitä oli tarjolla sunnuntai illalle St. Tropezissa. Sen sijasta, nökötin rööki huulessa parvekkeella illalla, kiroilin mehulasin kanssa juorupuhelua Suomeen ja Siippa tuijotti 70-luvun soteleffaa olkkarissa. EI MENNY IHAN PUTKEEN EI.

Tarjosin seuraani facebookissa, mutta aikataulut ei sopineet kellekkään vuorokauden varoitusajalla ja bileet jäi näkemättä. Niin, Siippaahan ei black tie-bileet nappaa, joten herra oli oikein tyytyväisenä hautunut nojatuoliin ja sulki korvansa allekirjoittaneen narinalta. Olis sitä paitsi tuntunut ihan typerältä mennä yksin. Sitäkin harkitsin sen maksullisen escort-palvelun lisäksi. Torppasin molemmat, by the way.

dsc04921.jpg

Piskin poismenon johdosta tuntuu, että ulkoilut on jäänyt hävyttömän vähälle… Ei vaan ole syytä lähteä. Koiranomistajallahan on aina se selkärankaan kirjoitettu syys, mutta melkein 10 vuoden jälkeen on syyttömänä hieman orpoa lähteä. Mukamas. 
Nyt on vaan pakko aloittaa ulkoilut. Hyötyliikuntaa, kaupunkikävelyä, aivan sama mitä. 

Samalla saa kiukuteltua bilettömän sunnuntai olon pois. 

 

Suhteet Oma elämä Höpsöä