Että sellasta kiiruun tynkää
Hektinen elama. Ainanen kiire. Armoton aikataulu. Stressi. Tainnuttava vasymys. Kesken loppuvat tunnit vuorokaudesta.
Sita just naa viimeset viikot on ollu ja kertoen kaiken ton viela potenssiin sata. Ilman liiottelua. Muuten kuuluu kylla ihan perus hyvaa 🙂
Normaalissa elamassahan tata sattuu ja tapahtuu hetkittain tai useammin ihan jokaiselle eika se yrittajyys ainakaan hommaa muuta. Nain uskallan omakohtaisilla kokemuksilla vaittaa. Kaikki arkihommathan pitais pyoria tassa samalla ihan kaavan mukaan, mutta mun sunnuntain piti olla sita, etta pesulan koneet huutaa hoosiannaa kahden viikon pyykkien edessa, koitan saada avaamattomia posteja selattua lapi ilman sydankohtausta, tsekkailla tyhjaa jaakaappia silla silmalla, etta sinne jotain nopeeta ja helppoa on pakko hamstrata asap ja antaa hellyytta havyttoman vahalle huomiolle jaaneelle Piskille. Onnistuin viimeisessa hellyys-missiossa ja kaupasta hakemaan tuoreet leivat aamulla. Siippa veteli pyykishown lapi ja toimii kotihengettarena, kun muija vetaa unta kuulaan. Ihanat kolmen tunnin paikkarit, mutta hei come on… Pienet morkkikset toisen ollessa reipas kuitenkin.
Siina kohtaa sita heraa oikeasti miettimaan missa on viimeiset pari viikkoa viilettanyt jos kaapissa ei ole puhtaita kalsareita, koiranruokaa koitetaan etsia kymmenelta illalla ympari kaupunkia ja kotiintullessa tajuat kaipaavas kotiruokaa niin, etta takahampaita kivistaa Makkarin hampurilaisen jarsiminen. Ma tiedan kylla missa oon ollut ja mita tehnyt: toita suoli pitkalla ja siina sivussa yrittanyt pitaa lankoja kadessa miljoonassa muussakin asiassa. Tassa kohtaa vaan tajus, etta ihan totta, taa menee nyt niilla rajoilla koska alkaa puhti loppua totaalisesti. Varhaisian dementia on ainakin, en meinaan muista mitaan. Muistilappuja koitin viikko sitten, mutta hukkasin ne laputkin. Toissa tulee isoja mokia ihan paivittain joiden korjailu itkettaa jo turhautumisen kertaantuessa. Iltaisin vituttaa olla niin kanttuvei ettei suihkusta tullessa saa edes kuontaloaan harjattua eika aamulla tunne nukkuneensa hetkea pidempaa. Tassa ei kuitenkaan, kaikessa lykyssakaan, ole siita kyse ettenko tykkais duunistani ja tasta pakertamisesta, mutta liika taitaa nyt olla liikaa.
Syy siihen minka takia taa on ollut nyt tallasta myllytysta on se, etta meilla alkaa LOMA maanantai iltana. Tavallista olis, etta lomaa oltaisiin lykatty ensi vuoteen kuten on viimeiset nelja vuotta tehty, mutta nyt lykkaysta tuli VAIN neljalla paivalla. Jokseenkin juhlallista siis! Tassa mietin, etta mika meihin yrittajiin kaiken muun hulluuden keskella tulee, koska tassa aikalailla tuntuu, etta tuo tuleva loma on jotenkin korvattava ja tehtava sisaan ennen kuin saa luvallisesti jaada muutamaksi paivaksi hengahtamaan. Pure madness, mutta nain se nayttais olevan. Kyseessahan ei ole mikaan kuukauden rietas irtiotto vaan vajaan viikon mittainen paussi. Suunnitelmia ei viela ole nukkumista ja kotona oloa lukuunottamatta ja jos jokin niin just se tuntuu niin houkuttelevalta ettei oo tosikaan.